Urheilu

Isän ja tyttären yhteinen elämä tatamilla – Isänpäiväkin menee harjoitusleirillä

Karateka Titta Keinänen viettää päivittäin tunteja valmentaja-isänsä Kain kanssa. Yhteisiä matkavuorokausia heille tulee vuodessa noin 150. Mitä he ajattelevat toisistaan?
Ilman valmentaja-isiä suomalainen urheiluhistoria olisi huomattavasti köyhempi. Nyt perinteen tunnetuimpiin lipunkantajiin kuuluvat Titta ja Kai Keinänen. Kuva: Samuli Ikäheimo
Ilman valmentaja-isiä suomalainen urheiluhistoria olisi huomattavasti köyhempi. Nyt perinteen tunnetuimpiin lipunkantajiin kuuluvat Titta ja Kai Keinänen. Kuva: Samuli Ikäheimo

”Nykyään puhutaan paljon maaseutuasumisen uhkakuvista. Isän elämäntyö on kuitenkin osoitus, että maaseudulla asumisen voi kääntää vahvuudeksi nuorisokasvatuksessa ja urheiluvalmennuksessa.

Muutimme Euran Honkilahden kylään vanhaan, kaukana kaikesta sijaitsevaan maataloon vuonna 1996, kun olin 3-vuotias. Seuraavana vuonna isä perusti Euran Karateseuran.

Honkilahden entisen kyläkoulun ränsistyneestä liikuntasalissa lajioppinsa saaneet urheilijat muodostavat nykyään naisten karatemaajoukkueen rungon. Meitä euralaiskasvatteja on maajoukkueessa neljä: minä, Monica Kauppi, Elina Lehtonen ja uransa lopettamisesta lokakuussa ilmoittanut Emma Aronen.

Myös isoveljeni Valtteri edusti aikoinaan Suomea aikuisten MM-kisoissa.

Isä on valmentanut meitä kaikkia lapsesta asti. Muita valmentajia Euran Karateseurassa ei ole käytännössä ollut.

Arvostan valtavasti sitä, mitä isä on tehnyt meidän kaikkien hyväksi.

Lapset ovat saaneet olla lapsia

Isän erityistaito valmentajana on ollut yhdistää laadukas toiminta ja hyvä ilmapiiri. Honkilahdella on pidetty hauskaa, vaikka asiat on tehty täysillä. Lapset ovat saaneet olla lapsia.

Lajivalmennus on ollut yksilöllistä, koska maaseudulla valmennusryhmä on ollut aina pieni.

Osa harjoitusmetodeista on ollut vanhanaikaisia.

Minä ja Emma emme ole lenkkeilleet, vaan peruskestävyyttä on hankittu muun muassa metsätöissä. On kaadettu puita ja kannettu niitä kaukana tiellä olevaan peräkärryyn. Siinä tuli samalla tasapaino- ja kehonhallintatreeniä, kun kulki puurankojen kanssa metsässä.

Voimaharjoittelua teimme navettamme ylisillä. Siellä oli painonnostotanko, levypainot ja nyrkkeilysäkki.

Neljän kilometrin koulumatkan pyöräilin kesät talvet. Isä on laskenut, että ala-asteen aikana siitä kertyi 10 000 kilometriä pyöräilyä.

150 reissupäivää vuodessa

Minulle tulee tänä vuonna 150 reissupäivää. Kotioloissa harjoittelen parikymmentä tuntia viikossa.

Kaiken tämän teen yhdessä isän kanssa.

Meillä ei ole isoa tiimiä, vaan maailmalla kierrämme yleensä kahdestaan.

Lapsena asetelma oli selkeä, mutta aikuisena näin tiivis yhteiselo on vaatinut opettelua. Molempien on pitänyt löytää roolit tavallaan uudestaan.

Yritämme antaa toisillemme niin paljon omaa tilaa kuin näissä olosuhteissa on mahdollista.

Siitä isä ansaitsee täydet pisteet, että hän ei ole ikinä mitannut minua urheilusaavutusteni kautta. Tiedän, että hän välittää minusta ihan yhtä paljon, vaikka en saavuttaisikaan olympiapaikkaa.

Isänpäivän vietämme arkisissa merkeissä, maajoukkueleirillä Pajulahdessa. Isää se tuskin haittaa. Meillä on joka päivä isänpäivä.”

Titta Keinänen

”Minulla on viisi lasta ja olen valmentanut heitä kaikkia. Periaatteessa olen silti sitä mieltä, että omaa lastaan ei pitäisi valmentaa. Murrosiässä lapsen olisi hyvä irrottautua vanhemmistaan, mutta juuri siinä vaiheessa urheilijan ja valmentajan yhteistyö tiivistyy. Isän ja valmentajan roolit menevät helposti sekaisin.

Kasvatuksellisesti kilpaurheiluun liittyy paljon kielteisiä puolia. Urheilu voi kasvattaa itsekkääksi. Vastustajan epäonnistumisen toivominen ei ole urheilijoille vieras tunne. Etenkin yksilöurheilu tarjoaa paljon pettymyksiä: vain yksi voi voittaa, häviäjiä on paljon enemmän.

Aikuisella on iso vastuu siitä, millä arvomaailmalla tuossa ympäristössä operoidaan. Nuoren kasvaminen ehjäksi ihmiseksi on paljon tärkeämpää kuin menestys urheilussa.

Olin tyytyväinen, kun Titta ilmoitti 16-vuotiaana lopettavansa karaten. Ajattelin, että olen kasvatustyöni tehnyt.

Kun hän neljä vuotta myöhemmin halusi palata lajin pariin, varmistin, että halu on hänestä itsestään kumpuavaa. Kuten Winston Churchill on sanonut: menestyksessä tärkeintä on oma halu menestyä.

Kun näin oli, olemme siitä asti tehneet taas päivittäin töitä yhdessä.

Ei isoja riitoja

Aikuisen valmentaminen on erilaista. Nyt tämä on Titan juttu ja minä olen auttaja.

Minulla on vielä toistaiseksi enemmän tietoa ja näkemystä lajista, mutta monessa käytännön asiassa asetelma on kääntynyt. Kun liikumme Tokiossa metrolla, Titta menee edellä ja minä perässä. Etelä-Amerikassa Titta hoitaa asiat niin, etteivät taksikuskit huijaa meitä.

Vietämme Titan kanssa paljon aikaa, mutta mitään isompia riitoja tai muita vaikeuksia meillä ei ole ollut. En myöskään kanna huonoa omatuntoa siitä, että olen antanut Titalle enemmän aikaa kuin muille lapsilleni. Tämä on erikoisjakso meidän molempien elämässä.

Hienoimpia hetkiä ovat ne, mitä yleisö ei näe. Kun juuri ennen tärkeää ottelua paine ja jännitys on käsin kosketeltavaa, siinä tuntee sellaista yhteyttä ja luottamusta, mitä urheilun ulkopuolella on vaikea kokea.

Usko antaa pohjaa

En ole minkään kirkon jäsen, mutta rukoilen ja luen Raamattua päivittäin. Usko antaa minulle eettisen ja moraalisen pohjan valinnoilleni. Voiton hetkellä on helppoa olla reilu kaikille, mutta arvot mitataan, kun on vaikeaa.

Isänä tuntuu hyvältä, että Titasta on kasvanut lähimmäisiä huomioiva ja nostava ihminen. Se näkyy muun muassa suhtautumisessa vastustajiin, myös tappion hetkellä.

Projektilla päätepiste

Karate on ensi vuonna ensimmäistä kertaa mukana olympialaisissa. Karsintakilpailuja on valtava määrä. Puolessatoista vuodessa koluamme maailmalla parikymmentä turnausta.

Kun tämä projekti on ohi, se on päätepiste jollekin.

Olympiakisat tai mitkään muut kilpailut eivät kuitenkaan ole motiivini valmentaa. Titan ja muiden valmennettavieni into on se, mistä saan energiaa.” FL

Kai Keinänen

Tytär ja isä

Titta Keinänen

Ikä: 26.

Ammatti: Karateka. Opiskelupaikka Turun humanistisessa ammattikorkeakoulussa, opiskelee yhteisöpedagogiksi.

Seura: Euran Karateseura.

Asuu: Turussa.

Saavutuksia: EM-pronssi (2019). MM-kisoissa seitsemäs (2018), maailmancupissa toinen (2018). Kolmas sija European Gamesissa (2019). Voittanut kaksi K1 Premier League -tason kilpailua (2018). Oli parhaimmillaan maailmanrankingissa sijalla kaksi (nyt sijalla viisi). Palkittiin Vuoden läpimurto -palkinolla Urheilugaalassa (2019).

 

Kai Keinänen

Ikä: 54.

Ammatti: Karaten olympiavalmentaja. Koulutukseltaan fysioterapeutti ja erikoisammattivalmentaja.

Asuu: Turussa.

Perhe: Vaimo ja viisi aikuista lasta.

Saavutuksia: Urheilijana yksi karaten Suomen mestaruus (2003). Valmentajana luotsannut viisi euralaista suojattiaan aikuisten maajoukkuetasolle.

Fingerpori

comic

Uusimmat