Urheilu Forssa

Liitto vihelsi aikalisän: FPS:ltä halutaan lisäselvityksiä ennen päätöstä Mestislisenssistä

Kiekko-Espoolle myönnettiin lisenssi Mestikseen.
Liitto siirsi ratkaisua FPS:n Mestislisenssistä toukokuulle. Kuva: Lassi Puhtimäki
Liitto siirsi ratkaisua FPS:n Mestislisenssistä toukokuulle. Kuva: Lassi Puhtimäki

Suomen Jääkiekkoliiton lisenssikomitea ei myöntänyt torstaina Forssan Palloseuralle lisenssiä Mestikseen ensi kaudelle. Komitea ei kuitenkaan tyrmännyt FPS:n Mestispaikkaa, vaan haluaa seuralta lisäselvityksiä ennen varsinaista päätöstään.

Suomi-sarjan runkosarjan voittaneelle Kiekko-Espoolle komitea myönsi lisenssin Mestikseen.

–  Meillä ei ollut edellytyksiä tehdä FPS:n osalta ratkaisua, kertoo lisenssikomitean puheenjohtaja Hannu Soro.

Soron mukaan Palloseuralta odotetaan nyt lisää selvityksiä. Ratkaisu FPS:n Mestispaikasta tehdään muutaman viikon kuluessa.

– Kun saamme lisäselvitykset, perehdymme asiaan ja pystymme järjestämään Teams-kokouksen tarvittaessa nopeallakin aikataululla, Soro sanoo.

Yhtenä Mestispaikan edellytyksenä on pelaaminen joustokaukalossa. Keskiviikkona kokoontunut Forssan yhdyskuntalautakunta ei lisännyt jäähallin joustokaukalon hankintaa tämän vuoden peruskorjausinvestointeihin, vaan päätti esittää, että kaupunginhallitus vie kaukalohankinnan valtuuston päätettäväksi.

FPS:n puheenjohtaja Juha-Matti Vuorela ei halua kertoa tarkemmin, mitä selvityksiä liitto seuralta vaatii.

– En voi avata tilannetta enempää. Jokainen voi rivien välistä lukea ja päätellä, mitä meiltä halutaan. Teemme edelleen sen eteen töitä, että pelaisimme Mestiksessä ensi kaudella, Vuorela toteaa.

Lisenssikomitean ratkaisu ei tullut yllätyksenä Vuorelalle.

– Ymmärrän komitean kannan, ei siinä mitään. Tiesimme jo keskiviikkona, miten tässä nyt käy.  Kaupunginvaltuusto kokoontuu 11. toukokuuta, sen jälkeen tiedämme enemmän.

 

Lisenssikomitea myönsi torstain kokouksessaan Suomi-sarjan lisenssit sarjan kaikille neljälletoista joukkueelle. FPS:n hakemusta ei vielä käsitelty. Palloseura on hakenut Mestiksen lisäksi lisenssiä Suomi-sarjaan.

– Ei FPS:n lisenssille Suomi-sarjaan pitäisi olla mitään esteitä, Soro toteaa.

Vuorela ymmärtää liiton linjan.

– Lisenssi myönnettiin niille, jotka ovat hakeneet vain Suomi-sarjapaikkaa. Meille ei sitä voitu myöntää, koska vielä ei ratkaistu, missä sarjassa ensi kaudella pelaamme. FL

 

Juttu täydennetty Juha-Matti Vuorelan kommenteilla.

Uusimmat

Näkoislehti

14.7.2020

Fingerpori

comic