Urheilu

Petteri Koponen palaa viimeiseksi kaudekseen Korisliigaan

Maajoukkueen pelinjohtaja haluaa pelata mestaruudesta Seagullsissa, joka tavoittelee nimekästä ulkomaalaisvahvistusta.
Petteri Koponen kertoi saaneensa tarjouksia Espanjan ja Italian liigoista, mutta viime kauden kokemukset eivät innostaneet tarttumaan niihin.
Petteri Koponen kertoi saaneensa tarjouksia Espanjan ja Italian liigoista, mutta viime kauden kokemukset eivät innostaneet tarttumaan niihin. Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Suomen kaikkien aikojen parhaimpiin koripalloilijoihin lukeutuva Petteri Koponen kertoi perjantaina kaksi uutista. Ensimmäinen oli täysin odotettu – Koponen siirtyy Korisliigan Helsinki Seagullsiin yksivuotisella sopimuksella – mutta toinen vähemmän odotettu.

Tiedotustilaisuuden aluksi Koponen kertoi kaavailevansa lopettavansa ensi vuoden EM-lopputurnauksen jälkeen.

–  Oli jo pidemmän aikaa fiilis, että olisiko aika tulla Suomeen. Elämäntilanne vaikutti, todennäköisesti tämä on viimeinen vuosi. Tavoitteena ovat EM-kisat Prahassa. Katsoimme mitä maailmalla on tarjolla, mutta olisi vaatinut paljon että olisin vielä lähtenyt. Useisiin tarjouksiin sanottiin ei, oli mielessä, että on hyvä aika palata Suomeen, Koponen sanoi.

Koponen kertoi saaneensa tarjouksia Espanjan ja Italian liigoista, mutta viime kauden kokemukset eivät innostaneet tarttumaan niihin.

Koponen oli viime syyskauden toimettomana neuvotellessaan Bayern Münchenin kanssa sopimuksensa purkamisesta ja päätyi lopulta keväällä italialaiseen Reggiaan.¨

–  Siellä tiesin joihinkin peleihin lähtiessä, ettei ole mahdollisuuksia jotain Milanoa vastaan. Se ei ole minun juttu, eikä rahan takia tarvitse lähteä metsästämään viimeisiä tonneja. Paljon mieluummin pelaan mestaruudesta Suomessa ja nautin koriksesta, Koponen sanoi.

Koponen kertoi miettineensä lopettamista jo pitempään.

–  On tietyt fyysiset realiteetit. Huomaan jo nyt, että liikkumiseni ei ole enää samaa. Tämä on ehkä viimeinen vuosi, kun pystyn pelaamaan. Jos Korisliigan fanit odottavat minun tekevän 30 pistettä pelissä, se ei toteudu. Mutta uskon, että pystyn auttamaan joukkuetta muuten, Koponen sanoi.

Suomen maajoukkue on uudistunut viime vuosina, mutta tällä hetkellä näyttää yhä siltä, että Koponen on Suomen aloitusviisikon pelinjohtaja ensi vuoden EM-kisoissakin.

–  Toivon Suomenkin kannalta, ettei 34-vuotiaan pitäisi olla Suomen aloittava pointti. Eihän sen niin pitäisi olla. Toivottavasti meillä nousee uusia jätkiä, Koponen.

Seagulls neuvottelee ison kalan kanssa

Koposen paluun myötä Seagulls rakentuu viime kauden tapaan uransa kalkkiviivoja laskettelevien maajoukkuepelaajien ympärille. Nuorta energiaa viime kauteen verrattuna tuo vain Lassi Nikkarinen, joka jakaa Koposen kanssa pelinjohtovastuun.

–  Ei vanha vaan kokenut joukkue. Meillä on tosi hyvä kotimainen paketti, Koponen hymyili.

Koponen lähti Korisliigan Hongasta ulkomaankierrokselleen 2008. Hän arvioi liigan kehittyneen tänä aikana.

Seagullsin päävalmentaja Jussi Laakso kertoi, että helsinkiläiset lähtevät kauteen kokonaan suomalaisella takakentällä, johon kuuluvat Koposen lisäksi Nikkarinen ja Antti Kanervo. Laakso myönsi, että joukkueen ikärakenne mietityttää häntä, mutta sanoi Koposen olevan paremmassa kunnossa kuin viime kevätkaudella Reggianassa.

–  Hän on selkeä lisä, Laakso sanoi.

Seagulls aikoo pestata kolme ulkomaalaisvahvistusta, joista yhtä Laakso luonnehti ”aika isoksi kalaksi” sopimusneuvottelujen ollessa yhä kesken. Tuo iso kala tarkoittanee 36-vuotiasta ja 211-senttistä puolalaista ex-NBA-pelaajaa Maciej Lampea, joka päätti viime kauden Ranskan liigan Limogesissa.

–  Samoja kirjaimia on nimessä, Laakso hymyili.

 

Uusimmat

Fingerpori

comic