Urheilu

Kramppi: Salaperäinen sormus Sortohaassa ja rapsahduksia metsässä

Kuva: -
Kuva: -

JP-67 on siitä erikoinen potkupalloseura, että sen toiminta on lakannut jo vuosia sitten, mutta se toimii kuitenkin edelleen.

Ukot nimittäin kokoontuvat joka kesä palloa potkimaan, mutta raihnauden lisääntyessä sääntöjä on hieman rukattu, jotta molemmille puolelle saadaan edes suurin piirtein saman verran pelureita.

Lauantaina Sortohaan viheriöllä pelattiin PampaBoysia vastaan ja pelaajat oli jaettu niin, että JP:n puolella olivat ne, jotka saivat pallon useammin maaliin. Eikä sitä omaan päähän tahtonutkaan saada oikein millään, sillä järjestävän seuran maalia vartioi ikinuori Jaakko Arvela.

Vastustajan puolustus oli koko ajan helisemässä toisen JP:n ikinuoren eli Järvisen Matin kanssa, sillä miehen nopeus tuntuu vuosien myötä vain kasvavan. Siinä kaksi todella reipasta kasikymppistä kaveria.

Joukkueen entiset aktiivit alkavat olla jo sen verran iällä, että kentälle ei tahdo löytyä enää täyttä remmiä ja kun keilabaari on lopetettu, eikä toriltakaan löytynyt aamupäivällä täydennyksiä, niin jotain uutta on pakko keksiä. Mutta vuoden päästä joka tapauksessa jatketaan.

Pelin tiimellyksessä käytiin varsin usein myös haistelemassa ruohoa ja sieltä löytyikin salaperäinen sormus, jossa oli päivämääränä 01.07.2000. Kukaan ei tiedä miten se on sinne joutunut, mutta joku saattaa kaivata.

Iso kiitos tapahtuman järjestelyistä Marko Tiehaaralle kuten myös tukevasta tiedottamisesta Liskin Mikolle.

Alku kasaa menestyvää nippua tulevalle sarjakaudelle ja mikäli tulevat hankinnat osuvat kohdalleen, niin tavoitteena ei voi eikä saa olla kuin mestaruus. Pilvenä taivaalla on vain se, että pelataanko sarjaa lopulta ollenkaan.

Samankaltainen tilanne on myös Palloseuralla. Lajiin on löytynyt yllättävää pöhinää ja sen soisi jatkuvan vaikka kuinka pitkään. Kortensa kekoon asian suhteen ovat Krampin saamien tietojen mukaan kantamassa myös paikalliset muusikot, jotka tulevat piristämään ottelutapahtumia ihan ilmaiseksi.

Salibandyssäkin tapahtuu koko ajan enemmän ja enemmän. Tulevana viikonvaihteena areenalla pelataan C-poikien pelejä, joista FoSun porukka tähtää seuraavaan vaiheeseen.

Vastuksina ovat Voima Imatralta, Oilers pääkaupunkiseudulta ja samalta suunnalta tulee myös EräViikingit.

Ypäjällä pelattiin viikonvaihteessa Hymy Open golfturnaus, jossa kaikilla oli kivaa ja kylläpä siellä porukkaa sitten olikin. Tapahtuman ylipäällikkö Hannu Salminen taisi itsekin yllättyä osallistujien määrästä, mutta otti pelaajien kiitokset siitäkin huolimatta vastaan viileän arvokkaasti.

Luonnosta sen verran, että Kramppi ei liene ainoa, joka viime viikon uutisten jälkeen katselee metsässä hieman tarkemmin ympärilleen ja säikkyy pienentäkin rasahdusta.

Uusimmat

Näkoislehti

24.9.2020

Fingerpori

comic