Urheilu Forssa

SE-tyttö pyöri Forssan moukaripörssissä

Silja Kosonen paransi ennätystään tänä vuonna yli seitsemän metriä.
Silja Kosonen jäi Talsoilassa nelisen metriä perjantaina heittämästään ennätyksestä. Kuva: Lassi Puhtimäki
Silja Kosonen jäi Talsoilassa nelisen metriä perjantaina heittämästään ennätyksestä. Kuva: Lassi Puhtimäki

Forssan 75. moukaripörssin toisen kierroksen toiseksi pisin kiskaisu lähti 16-vuotiaan tytön käsistä, kun Someron Esaa seuratasolla edustava raisiolainen Silja Kosonen räväytti naisten nelikiloisen moukarin lukemiin 59.26.Joulukuussa 17 vuotta täyttävä Kosonen on parantanut tällä kaudella naisten sarjan ennätystään roimasti yli seitsemän metriä. Viime vuodelta hänen ennätyksensä oli 56.19, mutta perjantaina Someron kisoissa heitetty oma ennätys ja 17-vuotiaiden SE kirjataan nyt 63.60. Tuolla tuloksella Kosonen nousi naisten kotimaan tilastossa viidenneksi.

– Asetin tämän kauden tavoitteeksi 60 metrin ylityksen, mutta noin suuri ennätysparannut yllätti kyllä. Ensi vuoden tavoitteeksi sopii parin metrin parannus, Kosonen arvioi.

Kalevan kisoissa kahdeksanneksi sijoittunut Kosonen voitti alle 17-vuotiaiden SM-kisoissa sekä moukarin että myös harvemmin heittämänsä kiekon.

Paras tulos tuli alle 17-vuotiaiden kolmikiloisella moukarilla heinäkuussa Azerbaidzanissa, jossa hän voitti nuorten olympialaiset huimalla lukemalla 72.35. Tulos oli paitsi 17-vuotiaiden Suomen ennätys myös ikäluokan maailman kärkitulos.

Ensi vuonnakin Kosonen tähtää kauas myös maantieteellisesti, sillä hänen ensi kauden uuden sarjansa alle 19-vuotiaiden MM-kisat järjestetään Keniassa.

Toisen osakilpailun pisimmän heiton nakkasi toinen Esan heittäjä Jani Pihkanen lukemiin 66.59.

Pihkanen on kahden kierroksen jälkeen yhteistilanteessa neljäntenä. Edellä ovat pörssimestaruuttaan uusimassa oleva Suomen mestari Henri Liipola sekä tasaista kisaa keskenään käyvät Antti Örn ja Harri Huhtala. Kuusi vuotta vanhempi Örn on ikähyvityksensä ansiosta Huhtalaa edellä, mutta eroa on vain 29 senttiä.

Vuodesta 1965 alkaen joka vuosi moukaripörssiin osallistunut ja 26 mestaruutta kerännyt Huhtala kävi sunnuntaina suorittamassa “kansalaisvelvollisuutensa” tuloksella 47.78.

Moninkertainen Suomen mestari ja olympiaedustaja ei ole huolissaan, vaikka suomalaisia moukarinheittäjiä ei nähdä Dohan MM-kisoissa.

– Kärkiheittäjistä Henri Liipola jäi viime vuoden tuloksestaan, mutta nuorista Aaron Kangas ja Aleksi Jaakkola paransivat ennätyksiään ja ovat heittäneet harjoituksissa yli 75 metrin tuloksia. Tasaisuutta tietysti tarvitaan, että tulosta syntyy silloin kuin pitää, toteaa vasta 21-vuotiasta Jaakkolaa valmentava Huhtala.

Moukaripörssin toiselle kierroksella osallistui Talsoilan kentällä 24 heittäjää. FL