Urheilu

Suomi olisi naisten MM-jääkiekolle varteenotettava vaihtoehto kisajärjestäjäksi – "Kyse on kiinnostavasta mahdollisuudesta"

Miesten MM-kisoja ensi vuonna isännöivä Suomi on turnausjärjestäjänä hyvässä maineessa. Jos kansainvälinen lajiliitto päättää, että naisten MM-kisat sittenkin järjestetään tänä vuonna, Suomi olisi pitopaikkana luonteva vaihtoehto. Lehtikuva/Mikko Stig

Eilinen uutinen jääkiekon naisten MM-kisojen perumisesta Kanadassa toukokuussa iski lajiväkeen pommin tavoin, varoittamatta. Nyt odotellaan Kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF:n siirtoa.

Päätöksen Kanadan Halifaxiin ja Nova Scotiaan kaavaillun MM-turnauksen perumisesta teki paikallisesta koronatilanteesta huolestunut Nova Scotian provinssin hallitus.

MM-turnaus uhkaa jäädä järjestämättä toisena vuonna peräkkäin. Viimeksi naisten arvokisamitaleista on pelattu huhtikuussa 2019 Espoossa.

Miesten MM-kisoja ensi vuonna isännöivä Suomi on turnausjärjestäjänä hyvässä maineessa. Jos kansainvälinen lajiliitto päättää, että naisten MM-kisat sittenkin järjestetään tänä vuonna, Suomi olisi pitopaikkana luonteva vaihtoehto.

–  Jos IIHF etsii vaihtoehtoista kisajärjestäjää, Suomelle kyse on kiinnostavasta mahdollisuudesta. Suomella on valmiudet parhaasta päästä, ellei kaikkein parhaat, Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela muotoilee.

–  Pallo on IIHF:llä. Koska ensi vuoden MM-kisojen valmistelut ovat hyvässä vauhdissa, järjestelykoneemme on pystyssä, hän lisää.

Euroopassa olisi koronaturvallisempaa

Naisten kahden vuoden takainen MM-turnaus oli Suomen finaalipaikkahuipennuksen kera menestys. Naiskiekkoilun mahtimaat Kanada ja Yhdysvallat saivat haastajan kaukalossa ja sen ulkopuolella.

–  Onnistuneet MM-kisat ovat tuoreessa muistissa. Nähtiin, että innostuneisuus naisjääkiekkoon voi olla suurta myös Pohjois-Amerikan ulkopuolella, Nummela huomauttaa.

Koronapandemian varalta naisten MM-turnaus olisi turvallisemmin järjestettävissä Euroopan puolella.

–  Jos IIHF löytää tämän vuoden MM-kisoille korvaavan ajankohdan, Eurooppa olisi kisajärjestäjänä Pohjois-Amerikkaa parempi vaihtoehto. Matkustelu jäisi vähemmälle, Nummela pohtii.

Naisten MM-kisat neljästi Suomessa

Suomen maajoukkue oli MM-kisavalmisteluissaan tehnyt uutterasti etukäteistyötä.

–  Perumispäätös harmittaa pelaajien ja joukkueen johtojäsenten puolesta tosi paljon. Terveys kärkenä kuitenkin mennään, Nummela summaa.

Suomi on järjestänyt naisten MM-turnauksen neljä kertaa: ensimmäisenä eurooppalaismaana vuonna 1992, 1999, 2009 ja viimeksi 2019.

Uusimmat

Fingerpori

comic