Urheilu Forssa

Taitoa ja taistelutahtoa: Monipuolinen Roosa Kosonen tuli Alkuun hakemaan uusia tuulia uralleen

Laituri Kososen vahvuus on se, ettei hänellä ole heikkouksia.
Kolmos- ja nelospaikoilla parhaiten viihtyvä Catz-kasvatti Roosa Kosonen tuo Alkuun heitto- ja levypallovoimaa. Kuva: Lassi Puhtimäki / FL
Kolmos- ja nelospaikoilla parhaiten viihtyvä Catz-kasvatti Roosa Kosonen tuo Alkuun heitto- ja levypallovoimaa. Kuva: Lassi Puhtimäki / FL

Naisten Korisliigan Forssan Alku sai tärkeän pelaajan riveihinsä, kun se teki kuluvaa kautta koskevan sopimuksen Catzistä siirtyneen laituri Roosa Kososen kanssa.

Peräti kaksi kertaa naisten Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Kosonen on taitava ja taistelutahtoinen pelaaja, jonka vahvuus valmentaja Aleksi Suomisen mukaan on se, ettei hänellä ole heikkouksia.

Kosonen itse kertoo, ettei hän ole superhyvä missään, mutta taitoja löytyy monelta pelin osa-alueelta. Hän on hyvä heittämään, pystyy kuljettamaan palloa ja osaa myös ajaa korille. Levypallotkin tarttuvat 183-senttisen pelaajan näppeihin, kuten reilun kahdeksan levypallon ottelukeskiarvo kauden kolmesta ensimmäisestä liigapelistä osoittaa.

Kaiken kaikkiaan Kosonen on joukkueelle tärkeä pelaaja, jonka valmentaja uskaltaa pistää kentälle tiukassakin paikassa.

– Haluan auttaa Alun joukkuetta menestymään mahdollisimman hyvin, Kosonen sanoo.

Kehittymisen paikka

Forssaan ja Alkuun Kosonen halusi tulla, koska uskoo seuran sopivan hyvin itselleen uran tässä vaiheessa.

– Olen pelannut koko urani tähän asti Catzissä ja uskon, että uudet tuulet tekevät hyvää. Olen saanut siellä hyvää valmennusta, mutta odotan, että uusi valmentaja tuo peliini taas uusia juttuja, jotka auttavat minua vielä kehittymään.

Alkuun siirtymiseen vaikutti myös Kososen opiskelu Helsingin yliopistossa. Hän lukee toista vuotta ympäristötieteitä ja kulkeminen Lappeenrannan ja Helsingin välillä kävi raskaaksi. Forssa-Helsinki taittuu selvästi nopeammin ja mukavammin.

– Sekin vaikutti tänne tuloon, että minulla oli täällä useita tuttuja pelaajia. Forssaan oli helppo tulla.

Kokoa ja heittovoimaa

SM-pronssia viime keväältä puolustavan Alun nippu meni joukkueen kärkipelaajien osalta täksi kaudeksi pitkälti uusiksi. Viime kauden alun kokoonpanon 5–6 rotaation ensimmäistä pelaajaa siirtyivät muille maille.

Alku sai lähtijöiden tilalle kuitenkin osaavaa väkeä, kun Kososen ohella joukkueeseen liittyivät muun muassa Tuulia Anttonen, Tinna Rantalainen ja Iina Mäkelä. Lisäksi joukkueessa on kolme vahvistusta ulkomailta, amerikkalaiset Davida Dale ja Wendi Bibbins sekä venäläinen Polina Serebriakova.

– Joukkueessa on paljon hyviä pelaajia ja hyviä tyyppejä. Hetken tietysti kestää, että kaikki hitsautuu yhteen, kun uusia pelaajia on niin monta.

Alulla on nyt kokoa, taitoa ja etenkin heittovoimaa.

– Sarjan tasosta on vaikea sanoa vielä mitään muuta kuin että PeKa on varmaankin taas se ykkössuosikki. Uskon meilläkin olevan mahdollisuuksia mitaleille, Kosonen arvioi.

Maajoukkue ei ole mielessä

Kosonen on pelannut 42 nuorten maaottelua, mutta naisissa maajoukkuedebyytti on uralla vielä tekemättä. Naisten viime vuosina ailahtelevasti esiintyneellä maajoukkueella luulisi olevan käyttöä monipuoliselle laiturille.

Kosonen ei itse ota suoraan kantaa maajoukkuevalintoihin.

– Katson niitä juttuja vasta sitten, jos kutsu tulee. FL

Roosa Kosonen osaa ratkaista läheltä ja kaukaa

21 vuotta, 183 senttiä.

Kuudes kausi naisten Korisliigassa, Lappeenrannan Catzin kasvatti.

Laituri, pystyy pelaamaan myös sentterinä.

SM-hopeaa kausilla 2017–18 ja 2018–19, SM-pronssia 2016–17.

Vuoden kehittynein pelaaja 2020–21 ja 2017–18.

42 nuorten maaottelua.

Tällä kaudella kolmessa liigapelissä 11,7 pisteen ja 8,3 levypallon keskiarvot.

VAHVUUDET

Hyvä heittäjä, vahva levypallopelaaja.

Isoksi pelaajaksi pitää hyvin huolta pallosta.

Tasaisen hyvä, ei varsinaisia heikkouksia.

KEHITETTÄVÄÄ

Palloskriinien käyttäminen.

Fysiikka, voima.

Uusimmat

Fingerpori

comic