Urheilu

Tyly avauserä: Kiekko-Espoo karkasi kotonaan FPS:ltä

Miku Ronkainen teki FPS:n avausmaalin Espoossa. Kuva: Tapio Tuomela
Miku Ronkainen teki FPS:n avausmaalin Espoossa. Kuva: Tapio Tuomela

Suomi-sarjaan valmistautuva FPS sortui heikkoon avauserään lauantain harjoituspelissään Espoossa. Kiekko-Espoo oli heti ottelun alussa hereillä ja pääsi karkuun Palloseuralta. Vaikka ottelun tapahtumat tasoittuivat pelin edetessä, K-Espoo vei voiton lukemin 7–2 (4–1, 1–0, 2–1).

Espoo sai otteluun vahvan alun, kun jo ensimmäisellä minuutilla Palloseurankin paidasta tuttu Juuso Hämäläinen onnistui ohittamaan FPS-maalilla pelanneen Petrus Lintosen etukulmavedolla. Vahvasti päälle tullut Kiekko-Espoo mätti erässä vielä kolme maalia. FPS:n avausosuman viimeisteli Miku Ronkainen.

– Ensimmäinen erä oli meille vaikea, olimme jotenkin jälkijunassa, FPS:n valmentaja Asko Rantanen totesi.

Toisessa erässä molemmat joukkueet pääsivät pelaamaan ylivoimaa. FPS ei löytänyt tehoja, mutta toisaalta alivoima toimi hyvin. Erän lopulla Daniel Pehkonen vei isännät 5–1-johtoon.

Kolmannessa erässä Espoo meni jo viiden maalin karkumatkalle, kunnes Joni Leppikoski laukoi kavennuksen 6–2:een. Aleksi Junninen teki päätöslukemiksi 7–2 viitisen minuuttia ennen peliajan loppua.

– Kaveri oli valmiimpi peliin kuin me olimme. Kaksi erää kamppailimme ihan hyvin, mutta ensimmäinen oli heikko, Rantanen sanoi.

FPS jatkaa harjoitusotteluita ensi keskiviikkona, kun se kohtaa Nokialla Pyryn. FL

Uusimmat