Urheilu Forssa

Ylös, ulos ja airoihin: Soutu tekee hyvää koko kropalle

Forssan seudulla hyvät olosuhteet soutuharrastukselle. Monipuolinen laji kehittää kuntoa ja voimaa.
Mummin luona kyläilevä Okko Koskinen pääsi testaamaan kilpavenettä Ari Ilolan opastuksella. Kuva: Lassi Puhtimäki
Mummin luona kyläilevä Okko Koskinen pääsi testaamaan kilpavenettä Ari Ilolan opastuksella. Kuva: Lassi Puhtimäki

Forssan Salama haluaa lisää harrastajia kesäisten kuntolajien soudun ja melonnan pariin. Salama järjesti tiistaina Kalevan kierroksen kanssa Kaukjärvellä tilaisuuden, jossa pääsi tutustumaan erilaisiin kilpaveneisiin sekä kanootteihin ja sai tietoa lajeista.

Ensimmäisenä vesille ehti yhdeksänvuotias Okko Koskinen. Koskinen kävi järvellä kokeneen soutajan Ari Ilolan kanssa.

– Ensiksi tuntui vähän vaikealta, mutta sitten se helpottui, tuumi Okko kokeilustaan kilpaveneen airoissa.

Nuori mies ei ollut suinkaan ensi kertaa soutamassa.

– Olen soutanut ennenkin, tykkään soutaa silloin kun käyn täällä mummin luona, kertoo Lempäälässä asuva Okko.

Lisää laajuutta

Salama kokosi reilut vuosi sitten alueen soutajat yhden seuran riveihin. Harrastus on päässyt hyvin vauhtiin, sillä seuralla on toistakymmentä aktiivisoutajaa, jotka voittivat viime vuonna parikymmentä SM-mitalia.

– Terävyyttä meillä jo on, mutta kaipaamme lisää leveyttä, Ilola tuumii.

Soutu on kaikenikäisille ja -kokoisille sopiva monipuolinen laji, joka kehittää kunnon lisäksi voimaa. Soutu harjoittaa lähes kaikkia lihasryhmiä, erityisesti jalkoja, keskivartaloa ja yläselkää.

Ilolan mukaan Forssan seudulla on erinomaiset olosuhteet soudun ja melonnan harrastamiseen. Salaman soututukikohta sijaitsee Kaukjärvellä, joka sopii pitkän ja kapean muotonsa takia erinomaisesti soutuharjoitteluun.

– Täällä ei nouse kovallakaan tuulella sellaisia aaltoja, jotka haittaisivat soutamista, eikä täällä tarvitse pelätä kiviä. Pyhäjärvellä pääsee vetelemään pitkää ulappaa, mutta järvi on altis tuulille.

Kestävyyslajeissa läjäpäin mitaleja napannut ypäjäläinen Tytti Pelkonen on ahkera soutaja. Valtaosan treeneistään hän tekee Loimijoella.

– Soudan maaliskuun lopulta lokakuulle saakka, viikossa tulee 4–5 harjoitusta. Tämä on mukava laji, jota kroppa kestää tehdä, Pelkonen sanoo.

Eikä soutua tarvitse jättää talveksikaan. Silloin voi soutaa sisällä Concept2-laitteilla, joita löytyy lähes kaikilta kuntosaleilta.

– Soutu on Suomessa pieni laji, joka olisi ollut isoissa vaikeuksissa ilman Concept2-laitteita, tietää muutamassa vuodessa tukun SM-mitaleita sisäsoudussa voittanut Henry Viholainen.

Hyvät asemat kierroksella

Korona peruutti maaliskuulta Kalevan kierroksen hiihdon, mutta kierros jatkuu heinäkuussa soudulla. Tämän vuoden kierros koostuu poikkeusolojen takia ensi kertaa viidestä lajista; luistelusta, soudusta, pyöräilystä, juoksusta ja keväältä urakan päätöslajiksi siirtyneestä suunnistuksesta.

– Hiihdon peruuntuminen paransi mahdollisuuksia kisassa. Tämän vuoden hiihto olisi käyty helpossa maastossa perinteisellä tyylillä, eikä tasatyöntö kuulu vahvuuksiini, M50-sarjan kokonaiskisan voittoa puolustava Ilola kertoo. FL

Uusimmat

Näkoislehti

25.9.2020

Fingerpori

comic