Uutiset

12 loukkaantui Örebron perjantain mellakoissa – poliisi ei ole perunut lauantain tapahtuman lupaa

Mellakointi on liittynyt tanskalaiseen äärioikeistopoliitikkoon, jonka tapoihin kuuluu polttaa Koraaneja.
Örebrossa sytytettiin palamaan useita poliisiautoja 15. huhtikuuta 2022. Lehtikuva/AFP

Ruotsin Örebrossa 12 poliisia ja yksi yksityishenkilö loukkaantui perjantaina poliisin ja mielenosoittajien yhteenotoissa. Lisäksi neljä poliisiautoa sytytettiin tuleen. Poliisien vammat eivät poliisin tiedottajan mukaan ole hengenvaarallisia.

Mielenosoittajat olivat saapuneet vastustamaan tanskalaisen äärioikeistopoliitikon Rasmus Paludanin tilaisuutta. Paludan on saanut kyseenalaista mainetta muun muassa polttamalla Koraaneja.

Poliisi tutkii Örebron tapahtumia väkivaltaisena mellakointina, mutta ketään ei ole vielä pidätetty.

Paludanin toimiin liittyen muuallakin Ruotsissa on ollut mellakointia tällä viikolla, ja ihmisiä on myös otettu kiinni.

Lauantaina Paludanin on ollut määrä järjestää tapahtuma Landskronassa Etelä-Ruotsissa. Poliisi olisi voinut perua tapahtuman luvan, ja alueellisen poliisin edustajan mukaan poliisi on keskustellut asiasta, mutta suunnitelmia perua lupaa ole.

Viimeaikaisten tapahtumien perusteella poliisilla on syytä varautua tilanteen eskaloitumiseen. Poliisin mukaan tärkein tavoite on taata turvallisuus.

Kun Paludan oli hakenut lupaa tapahtumien järjestämiselle eri puolilla Tukholmaa vuonna 2020, poliisi ei antanut lupia siksi, että tapahtumat nähtiin uhkana yleiselle turvallisuudelle ja järjestykselle. Nyt poliisi painottaa, että sanan- ja ilmaisunvapauden rajoittaminen vaatii erittäin painavia perusteita.

Uusimmat

Fingerpori

comic