Uutiset

15 lääkäriä on määrätty karanteeniin – Itävallassa matkailleella Husin sydänkirurgilla koronavirustartunta

Sydänkirurgi on Husin mukaan ollut altistustilanteen määritelmän täyttävässä kontaktissa kaikkiaan 28 henkilökunnan jäsenen kanssa. Henkilökunta on asetettu karanteeniin. Myös lääkärin potilaisiin ja potilaiden omaisiin otetaan yhteyttä.

Helsingin ja uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin henkilöstöön kuuluvalla sydänkirurgilla on todettu koronavirustartunta. Yhteensä 28 henkilökunnan jäsentä on altistunut tapauksen vuoksi koronavirukselle. Lääkärillä on ollut neljä potilaskontaktia. Asiasta kerrottiin Husin tiedotustilaisuudessa torstaina.

Infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen sanoo, että tartunta todettiin keskiviikkoiltana. Sydänkirurgi on matkaillut Itävallassa ja palannut maanantaina töihin. Hän oli saanut kesken työpäivän hengitystieoireita. Tiistaina kirurgilta otettiin koronavirusnäyte.

– Olemme käyneet läpi lääkärin lähikontakteja. Hän on ollut altistilanteen määritelmän täyttävässä kontaktissa kaikkiaan 28 henkilökunnan jäsenen kanssa, Järvinen sanoi. Altistuneista 15 on lääkäreitä ja loput kuuluvat muuhun hoitohenkilökuntaan.

Lääkärillä on ollut neljä potilaskontaktia, joista kaksi on ollut suojattuna.

– Yhden potilaan kaksi omaista ovat mahdollisesti myös altistuneet, Järvinen sanoi.

Sairaala ottaa yhteyttä potilaisiin ja heidän omaisiinsa. Altistuneet henkilökunnan jäsenet on jo asetettu karanteeniin. Osalla heistä on Järvisen mukaan oireita.

Husissa on todettu nyt yhteensä 46 koronavirustartuntaa.

Uusimmat

Näkoislehti

22.9.2020

Fingerpori

comic