Uutiset Helsinki

150-metrinen benjihyppytorni kaatui mereen Helsingin Kaivopuistossa – Alueen yli kulki raju ukkoskuuro samanaikaisesti

Nosturin vuokranneen yrityksen mukaan vastaavaa ei ole tapahtunut koskaan aiemmin. Poliisin mukaan tapahtuma ei aiheuttane toimenpiteitä.
Helsingin Kaivopuistossa sattui perjantaina onnettomuus, kun 150-metrinen benjihyppytorni kaatui Itämereen. Kuva: Arttu Laitala
Helsingin Kaivopuistossa sattui perjantaina onnettomuus, kun 150-metrinen benjihyppytorni kaatui Itämereen. Kuva: Arttu Laitala

Helsingin Kaivopuistossa on perjantaiaamuna kaatunut 150 metriä korkea benjihyppytorni. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa, kertoo Helsingin pelastuslaitos.

Pelastuslaitos sai hälytyksen tapahtuneesta noin kello 6.45. Nosturitornin alapään puomiosa on taipuessaan pettänyt, minkä vuoksi torni on kaatunut mereen. Ajoneuvoalusta oli pysynyt paikallaan rannassa. Puomin pettämissyy on vielä tuntematon.

Helsingin pelastuslaitos kertoo käyneensä tarkistamassa myös meressä makaavan maston.

–  Meiltä on käynyt väkeä katsomassa vedessä makaavaa tornia veneellä. Siitä ei ole päässyt laajoja öljypäästöjä mereen, vaikka tornista on katkennut johtoja, palomestari Eero Nyman kertoo STT:lle.

Benjihyppytornia käyttää Sky Breakers. Yritys on järjestänyt Suomessa elämystapahtumia vuodesta 1989 lähtien. Yrityksen verkkosivujen mukaan kaatunut hyppytorni on Suomen korkein. Torni on ollut käytössä useita vuosia Kaivopuiston rannassa.

STT tavoitti Sky Breakersin edustajan, mutta yritys ei halua kommentoida vielä tapahtunutta.

”Nosturi on ollut täysin kunnossa”

Sky Breakers on vuokrannut kaatuneen rakennusnosturin Nostopalvelu J. Helaakoskelta. Yrityksen toimitusjohtaja Tomi Sulonen kertoo, että nosturi on ollut jo pidempään benjihyppykäytössä. Kyseessä on vuosimallin 2014 Liebherr-merkkinen nosturi.

–  On sitä sama yritys käyttänyt kerran tai kaksikin tuohon käyttöön. Nosturi on ollut täysin kunnossa. Tämänkaltaista ei ole tapahtunut koskaan aiemmin, puomeja ei ole pettänyt koskaan aikaisemmin, Sulonen sanoo.

Sulosen mukaan suunnitelmat nosturin merestä nostamiseksi ovat vielä kesken, mutta se olisi tarkoitus nostaa viikonlopun aikana.

Ukkoskuuro kulki samanaikaisesti yli

Onnettomuuden aikaan alueen yli meni ukkosmyräkkä. Kuva: Arttu Laitala

Ilmatieteen laitoksen mukaan Helsingin Kaivopuiston ja Eiranrannan yli on liikkunut tornin kaatumisen aikaan, ja erityisesti ennen sitä, vahva ukkoskuurorypäs.

–  Käynnissä on ollut tuolloin ukkoskuuro, ja kuuron voimakkain kohta on mennyt juuri tapahtumapaikan yli. Erityisesti noin kello 6.30 aikaan Kaivopuiston alueella on salamoinut useasti, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Tuomo Bergman kertoo.

Ilmatieteen laitoksen mukaan Helsingissä oli aamulla ennen kello seitsemää kova tuuli. Sääolosuhteiden vaikutusta tornin kaatumiseen ei vielä tiedetä.

J. Helaakosken Sulonen sanoo, että salaman osuminen nostureihin ei ole poikkeuksellista, mutta laajoja vahinkoja ne eivät ole hänen tietojensa mukaan aiemmin aiheuttaneet.

–  Vahinkoja salamat ovat aiheuttaneet, mutta eivät vastaavanlaisia ainakaan, hän sanoo.

Helsingin poliisilaitos kertoo käyneensä tapahtumapaikalla yhden partion voimin. Poliisi kertoo kirjanneensa asiasta S-ilmoituksen, joka tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että asia on poliisilla tiedossa.

Poliisin mukaan tapahtunut ei kuitenkaan tämänhetkisten tietojen valossa aiheuta muita toimenpiteitä.

Uusimmat

Näkoislehti

25.9.2020

Fingerpori

comic