Julkaistu: 26.04.2016 06:00

”Ei ole realistista” – Sipilän haaveille täystyrmäys

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ilmoitti lauantaina hallituksen suunnittelevan uutta valtionyhtiötä. Se ottaisi haltuunsa sosiaali- ja terveysalan tietojärjestelmät korvaamaalla nykyiset ohjelmistot yhdellä uudella. Työn pitäisi olla valmis vuoden 2019 alussa. Tietojärjestelmien yhtenäistäminen on tärkeä osatekijä hallituksen tavoitellessa sote-uudistuksella säästöjä.
Mutta asiantuntijat eivät Sipilän visiolle lämpene.
– Aikataulu on toki haasteellinen. Vaikka ihan tyhjältä pöydältä voisi lähteä, siitä huolimatta on kyse useamman vuoden tehtävästä, arvioi valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskuksen Valtorin kehitysjohtaja Suvi-Anne Hannula.
Uudellamaalla on käynnissä vastaava hanke pienoiskoossa. Muutoshanke Apottia on rakennettu vuodesta 2012 lähtien. Valmista odotetaan 2020. Siinä missä Sipilä haluaa korvata 800 tietojärjestelmää, Apotissa korvattavia järjestelmiä on joitain kymmeniä.
Apotin toimitusjohtaja Hannu Välimäki sanoo ettei ole ihan varma, millaista kokonaisuutta Sipilä on tarkoittanut. Jos puhutaan asiakas- ja potilastietojärjestelmistä, aikataulu ei voi hänen mukaansa pitää. Sellaista kokonaisuutta ei rakenneta vuoteen 2019 mennessä. Varsinkin jos nyt vasta mietitään yrityksen perustamista.
– Se on päivänselvä asia. Se ei ole realistista.
Pelkästään Apotin tietojärjestelmätoimittajan kilpailutus vei valituksineen kaksi ja puoli vuotta. Samassa ajassa pääministeri haluaa viedä maanlaajuisen hankkeen tyhjästä maaliin saakka. FL-LM

Kommentit

Kuinkahan paljon on tullut säästöä soteuudistuksesta tähän mennessä,kun on ollut kaikenlaista lautakuntaan ym asioita pohtimassa.Ei varmaankaan ole ollut halpoja tunteja.