Uutiset

24 pidätetty Sri Lankassa, mutta iskujen organisoijaa ei tiedetä – Hallinto myöntää saaneensa ennakkotietoa iskuista

Pääsiäissunnuntaina Sri Lankassa iskettiin neljään hotelliin ja kolmeen katoliseen kirkkoon. 290 on kuollut, joista ulkomaalaisia on 36.
Sri Lankan ulkonaliikkumiskielto päättyi aikaisin maanantaiaamuna, mutta poliisi kontrolloi yhä laajoja alueita pääkaupunki Colombossa. Kuva: M.A. PUSHPA KUMARA
Sri Lankan ulkonaliikkumiskielto päättyi aikaisin maanantaiaamuna, mutta poliisi kontrolloi yhä laajoja alueita pääkaupunki Colombossa. Kuva: M.A. PUSHPA KUMARA

Poliisi on pidättänyt jo 24 henkilöä Sri Lankassa, mutta pääsiäissunnuntain iskut organisoinutta tahoa ei vielä tiedetä.

Kaikki pidätetyt ovat Sri Lankan kansalaisia, mutta pääministeri Ranil Wickremesinghen mukaan poliisi selvittää, onko tekijöillä kytköksiä ulkomaille.

Sri Lankan hallitus on myöntänyt, että sillä oli ennalta tiedustelutietoa hyökkäyksistä, joita paikallinen islamistiryhmä saattaisi tehdä kirkkoihin.

Hallituksen edustajat sanovat, ettei tietojen pohjalta ryhdytty riittäviin toimiin.

Rikospaikkatutkijat ovat vahvistaneet, että ainakin kuusi sunnuntain yhteensä kahdeksasta iskusta tekivät itsemurhapommittajat, uutistoimisto AP kertoo. Itsemurhapommittajia oli AP:n mukaan seitsemän.

Sunnuntaina poliisi teki ratsian useaan pääkaupungissa Colombossa sijaitsevaan asuintaloon.

Yhdessä kohteista kolme poliisia kuoli, kun pidätettävä räjäytti itsensä.

Muut pidätetyt on otettu kiinni sunnuntai-illan ja yön aikana.

Poliisi pelkää uusia väkivaltaisuuksia

Sunnuntaiaamuna ja iltapäivänä tapahtuneiden räjähdysten jälkeen Sri Lankassa on hyökätty muslimeja kohtaan.

Maan luoteisosassa Puttalumissa moskeijaan tehtiin sunnuntai-iltana palopommi-isku. Kalutaran kaupungissa taas tuhottiin kaksi muslimien omistamaa kauppaa tuhopoltoissa.

Maahan julistettu ulkonaliikkumiskielto on jo kumottu, mutta poliisi pelkää, että sunnuntain iskut johtavat Sri Lankan etnisten tai uskonnollisten ryhmien väliseen väkivaltaan.

Sri Lankan suurin etninen ryhmä on singaleesit, joita on noin kolme neljännestä väestöstä. Tamileja on runsaat 15 prosenttia maan asukkaista. Singaleesit ovat pääasiassa buddhalaisia ja tamilit hinduja.

Kymmenen vuotta sitten päättyneen sisällissodan jälkeen maassa on ollut varsin vakaat olot, mutta muslimien ja buddhalaisten välillä on ollut viime vuosina joitakin pienempiä yhteenottoja.

Suomen Etelä-Aasian kiertävä suurlähettiläs Harri Kämäräinen arvioi sunnuntaina, että sunnuntain väkivallassa ei ollut kysymys maan väestöryhmien välisistä hyökkäyksistä.

– Iskujen kohteeksi valitut hotellit ovat ulkomaisten suosimia, ja ne ovat pääkaupungin Colombon kenties tunnetuimmat ja suurimmat. Tämä sekä katoliset kirkot kohteena viittaisivat siihen, että on haluttu iskeä länttä vastaan.

Vaikutelmaa vahvistaa Kämäräisen mukaan se, että Sri Lankasta on tullut viime vuosina suosittu ulkomaisten turistien keskuudessa.

Lähes 300 kuollut

Viranomaisten maanantaiaamuna ilmoittamien lukujen mukaan jo 290 ihmistä on kuollut.

Maan ulkoministeriön mukaan 36 kuolonuhreista on ulkomaalaisia ja loput paikallisia. Ulkomaiset uhrit ovat muun muassa Yhdysvalloista, Tanskasta, Japanista ja Hollannista.

Suomen ulkoministeriön mukaan kuolleiden joukossa ei ole suomalaisia.

Sairaaloissa makaa yli 500 loukkaantunutta, joista osalla on vakavat vammat. Kuolonuhrien määrän odotetaan yhä nousevan.

Uusimmat