Julkaistu: 16.07.2017 05:00

Stadionin saneeraus käy kalliiksi

  • Helsingin olympiastadion vuonna 1938.

Suomen urheilun pyhättö Helsingin Olympiastadion on työn alla. Kustannukset vaan ovat menneet pahasti pieleen samoin kuin Länsimetrossa. Alkuperäinnen kustannushinta oli 209 miljoonaa euroa. Nyt hintalappu näyttää ylittävän 300 miljoonaa euroa. Mitä järkeä?

Stadion vihittiin käyttöön 1938. Perusparannuksia on silloin tällöin tehty.

Itsekin sain olla mukana saneerauksessa 1994, jolloin stadionilla järjestettiin EM-kisat. Firmamme tehtäväksi saatiin betonirautojen suojaus ja maalaus. Niitähän riitti kilometritolkulla. Onneksi olin pannut tarjoukseen määrän ja ylittäviltä osin yksikköhinnan. Työssä käytettiin Vahasen suunnitelman mukaan uuden betonikorjausjärjestelmän tuotteita kai niitä ensimmäisiä kertoja. Työ venyi pitkälle syksyyn, mutta jäihän siitä nappikukkaron pohjaan muutama killinki.

Ypäjän poika pääsi kuin pääsikin käymään stadionin tornissakin. Sinne mentiin hissillä, jota väitettiin maailman nopeimmaksi. Pari minuuttia Koneen hissi sinne pyyhkäisi. Rappujakin olisi ollut, mutta niitä ei kuulemma saanut käyttää. Syytä en kysynyt. Enpä ennen ollut käynyt niin korkealla. Linnunlaulun huvilatkin näyttivät sieltä tiiraillessa leikkimökeiltä.

Samassa tarjouspyyntönivaskassa oli myös tornin maalauspyyntötarjous. Pakkohan se oli tarjota. Kunnioitettava kakkossija siitä tulikin, mutta ei jäänyt harmittamaan. Maalausliike Liehunen sen sai. Myöhemmin kuulin, että takkiin tuli.

Siinä työssä kun kelkkamaalaus oli ollut hengelle hupaa. Muita värkkejä ei silloin juurikaan vielä käytetty.

Tietysti olin Louhelon aikana roikkunut useamman viljasiilon kyljessä kelkalla. Risteen siilo oli pahin. Tiedä sitten, mistä ne tuulet osasivat oikaista aina väärästä suunnasta. Kelkka heitti seinästä välillä neljäkin metriä. Siinä ei juurikaan herra Sebaotin apu auttanut, kun kelkka pamahti takaisin siilon kylkeen. Piti vähän huilata ja pistää rööki palamaan ja ei kun uudelleen menoksi.

Jos kelkka olisi siinä rytäkässä pudonnut, niin kaksi maalaria olisi jäänyt 40 metriin suolivyön varaan ja ainakin ruokahuolto olisi loppunut. Onneksi näin ei käynyt.

Että semmoista.

Keijo Wääri

Julkaistu: 25.09.2017 05:30

Kirjoituksessasi (FL 22.9.) arvostelet Meidän Tammelan laskelmia kouluverkon kustannuksista. Ilmeisesti väärinkäsityksen vuoksi viittaamasi uutinen (FL 8.9.) antaa laskelmista kunnian Ilkka Tuoviselle, mutta ilmoitan täten, että laskelmat ovat allekirjoittaneen. Sori vaan, Ilkka.

Julkaistu: 25.09.2017 05:15

Mielestäni tämä tehtävä, minkä kansa on henkilölle suonut, pitäisi edellyttää, että mennään kansamme etu edellä, eikä niin kuin nykyisin toimitaan. Valtaan päässeet ovat ottaneet työkseen kansamme omaisuuden yksityistämisen. Eikä se todellakaan ole kansan edun mukaista toimintaa.

Julkaistu: 24.09.2017 05:15

Kansanedustajia pyritään tapaamaan tarkoituksella ja vaikuttamaan heidän kannanottoihinsa ja viime kädessä eduskunnan päätöksiin. Tätä ulkopuolelta tapahtuvaa kuiskuttelua harrastavat erityisesti taloudellisen eliitin edustajat ja elinkeinoelämän järjestöt.

Julkaistu: 23.09.2017 13:24

Tiedätte varmaan tunteen, kun odottaa kesälomaa pitkän talven jälkeen.

Juuri sellainen innostunut odotus on täyttänyt mieleni viime kuukausien ajan.

Kesä, joka ei monien mielestä oikein koskaan alkanutkaan, oli minulle pisin koskaan. Laskin viikkoja ja päiviä.