Julkaistu: 10.09.2017 11:11

Museojuna ja taksi törmäsivät Humppilassa

Museorautatiellä Humppilassa höyryveturi ja taksiauto törmäsivät myöhään lauantai-iltana.

Höyryveturi oli matkalla Jokioisten suunnasta kohti Humppilan asemaa. Vauhtia veturilla kuljettajan mukaan oli noin 15-20 kilometriä tunnissa.

Huikajantien tasoristeyksen kohdalla veturin kuljettaja näki vasemmalta lähestyvän auton ja soitti useamman kerran veturin torvea, mutta siitä huolimatta ajoneuvo osui veturiin.

Vahingot jäivät kuitenkin lieviksi, eikä kukaan loukkaantunut törmäyksessä.

Taksinkuljettaja kertoi, ettei ollut jostain syystä havainnut veturia lainkaan. Paikalla on liikennemerkki, joka varoittaa tasoristeyksestä.

Autonkuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. FL