Julkaistu: 12.10.2017 17:15

Oriola antoi tulosvaroituksen jakeluongelmiensa takia - liikevoitosta hupenee viisi miljoonaa

Lääketukkuri Oriola on antanut tulosvaroituksen jakeluongelmiensa takia. Yhtiö otti syyskuussa käyttöön uuden toiminnan- ja varastonohjausjärjestelmän, jossa ilmeni ongelmia. Toimituksiin tuli keskeytyksiä ja Oriola menetti noin neljän miljoonan euron liikevaihdon. Ei-lääketieteellisten tuotteiden jakelu oli vain osittain mahdollista syyskuussa.

Oriolan mukaan häiriöistä johtuen yhtiön oikaistu liikevoitto aleni heinä-syyskuussa viidellä miljoonalla eurolla.

Taustalla olivat sekä menetetty myyntikate että työvoimakustannukset. Yhtiössä painettiin ylimääräisiä työvuoroja, jotta apteekeille, sairaaloille ja eläinlääkäreille saataisiin varmistettua lääketoimitukset.

Kustannukset rasittavat myös loka-joulukuun tulosta.

Häiriöt toimituksissa jatkuvat edelleen. Apteekkariliitto kertoi viikonloppuna, että ongelmia on ollut esimerkiksi haavanhoitotarvikkeissa ja eläinhoitotuotteissa. Oriola ei sunnuntaina osannut arvioida, milloin tilanne palautuu normaaliksi kaikkien tuoteryhmien osalta. Lääkkeiden toimitusvarmuus on parantunut.