Julkaistu: 04.12.2017 10:09

Koira puri 8-vuotiasta tyttöä Forssassa

Kahdeksanvuotias tyttö sai vammoja, kun saksanpaimenkoira puri häntä käteen Forssan Linikkalassa.

Koiranomistaja oli hetkeä aiemmin päästänyt kaksi koiraansa kotinsa pihalla autosta vapaiksi ja oletti niiden juoksevan kotiin. Toinen koirista oli kuitenkin mennyt naapurin pihaan, jossa se puri lasta. Koira irrotti nopeasti otteensa, mutta tytölle jäi käteen vammat, jotka hän joutui hoidattamaan päivystyksessä.

Tapaus sattui lauantaina puoliltapäivin.

Koiran omistajaa epäillään vammantuottamisesta ja eläimen vartioimatta jättämisestä. Poliisin mukaan koiraa saa pitää vapaana vain, jos koira on hallinnassa ja sen saa tarvittaessa nopeasti kytkettyä.

 

Julkaistu: 16.07.2018 18:16
Multiple images

Jos häissä perinteisen valssin tilalla tanssittaisiinkin tango, kappaleen valinta ei olisi lainkaan yksinkertaista. Tanssijoiden ja tangon olisi kohdattava täydellisesti. Valinnan tekisi tunteilla voimakkaasti ladattu tango eikä avioon aikova pari.

Julkaistu: 16.07.2018 16:13
Multiple images

Forssalainen Kati Kettunen huoahtaa, että lämpöä piisaa. Kerrostaloasunnossa lämpö on suunnilleen sama kuin varjossa. Tuulettimet olo- ja makuuhuoneissa auttavat. Sekarotuista Vili-koiraa on toki ulkoilutettava, mutta ei nyt 4 tai 7 kilometrin lenkkejä kuten tavallisesti.

Julkaistu: 16.07.2018 10:00

Entisaikaan leivät leivottiin omasta leipäjuuresta, joka saattoi kiertää suvussa taikinatiinujen pohjalla jopa satoja vuosia. Nyt leipäjuurta on alettu arvostaa uudestaan, sillä juureen tehty leipä on, no sanalla sanoen: juurevan makuista.

Julkaistu: 15.07.2018 16:18
Multiple images

Tarkka sihti, oikea määrä voimaa ja tietty ranneliike. Reijo Harjulla on renkaan heitto hallussa, vaikka ei lajia kovin usein harjoittelekaan.

-Ei sitä tule muulloin heitettyä kuin näissä kylän omissa kesäjuhlissa. On niitä palkintojakin joskus tullut voitettua, hän paljastaa.