Julkaistu: 18.12.2017 21:04

Etelä-Afrikan varapresidentti ANC:n johtoon tiukan äänestyksen jälkeen

Etelä-Afrikan varapresidentti Cyril Ramaphosa, 65, valittiin maanantaina maan valtapuolueen ANC:n uudeksi johtajaksi. Ramaphosa voitti tiukan vaalin: hän sai 2 440 ääntä, kun taas puolueen nykyisen johtajan Jacob Zuman ex-vaimo Nkosazana Dlamini-Zuma joutui tyytymään 2 261 ääneen.

Sadoilta puoluekokoukseen saapuneilta evättiin äänioikeus ennen äänestystä, mikä saattaa avata Dlamini-Zumallemahdollisuuden viedä päätös oikeuteen.

- Vaalin tulosta ei ollut helppo julistaa. Tässä on panoksena puolueen yhtenäisyys: sitä uusien johtajien on vahvistettava, ja tätä kautta rakennettava uudelleen puolueen imago, sanoi Stellenboschin yliopiston politiikan tutkija Amanda Gouws.

ANC:n suosio on laskenut muun muassa Zuman toistuvien korruptioskandaalien ja talouskasvun tyrehtymisen vuoksi. Viime vuonna pidetyissä paikallisvaaleissa puolue teki historiansa heikoimman tuloksen ja sai vaaleissa 54 prosenttia äänistä.

Oppositio arvosteli kovin sanoin

Vaikka Zuma lopetti maanantaina puolueen johdossa, hän jatkanee maan presidenttinä vuoteen 2019 saakka, jolloin uudet vaalit pidetään.

- Ramaphosan voitto on hyväksi maalle. Tarvitsemme vakaan maan ja presidentin, joka kykenee taistelemaan korruptiota vastaan. Uskon, että hänestä on siihen, sanoi KwaZulu-Natalin maakunnasta puoluekokoukseen tullut Mzwandile Mkhwanazi.

Oppositiopuolue Demokraattinen allianssi ei pitänyt Ramaphosan voittoa kovinkaan kummoisena asiana.

- ANC:tä koossa pitävät voimat ovat korruptio ja mielistely. Cyril Ramaphosa tuo sille uudet kasvot, mutta puolue on sama vanha ANC, sanottiin puolueen tiedotteessa.

ANC on ollut vallassa vuodesta 1994, jolloin Etelä-Afrikka siirtyi rotuerottelupolitiikan jälkeen demokratiaan Nelson Mandelan johdolla.

Julkaistu: 21.05.2018 07:46

Maakuntajohtajat uskovat sote- ja maakuntauudistuksen toteutuvan suunnitellussa aikataulussa, käy ilmi Uutissuomalaisen tekemästä kyselystä. Kyselyyn vastanneista maakuntajohtajista vain yksi, Uudenmaan maakuntajohtaja Ossi Savolainen pitää aikataulua täysin epärealistisena.

Julkaistu: 21.05.2018 06:16

Venezuelassa presidentti Nicolas Maduron on julistettu voittaneen maassa eilen järjestetyt kiistanalaiset presidentinvaalit. Voittajan julisti kansallisen vaalikomitean johtaja Tibisay Lucena. Kun äänistä oli laskettu yli 90 prosenttia, oli Maduron äänisaalis 67,7 prosenttia.

Julkaistu: 21.05.2018 05:14

Jääkiekon NHL:ssä Erik Haulan Las Vegas on edennyt liigan finaaliin kaadettuaan Winnipegin länsilohkon finaaleissa voitoin 4-1. Finaalipaikka varmistui, kun tulokasjoukkue voitti viidennessä kohtaamisessa selkä seinää vasten pelanneen Patrik Laineen ja Joel Armian Winnipegin 2-1.