Julkaistu: 18.12.2017 09:02

Kuskit selvisivät vähin vammoin hirvikolareista

Tammelassa tapahtui viikonloppuna kaksi hirvikolaria.
Toinen törmäys tapahtui valtatie kakkosella Eerikkilän risteyksen tuntumassa lauantai-iltana puoli seitsemän aikaan. Hirvi osui ensin auton oikeaan etukulmaan ja siitä auton tuulilasiin.
Auton kuski selvisi törmäyksestä säikähdyksellä, hirvi jouduttiin lopettamaan tapahtumapaikalla.
Sunnuntaina hirvi törmäsi auton keulaan Teuron kylätiellä hieman ennen iltapäiväneljää. Hirvi lensi keulasta tuulilasin kautta auton katolle.
Kuljettaja selvisi pienin vammoin, mutta hänet vietiin sairaalaan tarkistettavaksi. Hirvi kuoli törmäyksessä.

 

Julkaistu: 20.07.2018 09:30
Multiple images

San Sebastiania pidetään yhtenä Euroopan parhaista ruokamatkailukohteista. Espanjan pohjoisrannikolla sijaitsevassa kaupungissa on peräti 34 Michelin-oppaassa mainittua ravintolaa, mikä on poikkeuksellisen paljon 186 000 asukkaaseen nähden.

Julkaistu: 20.07.2018 09:00

Korutaiteilija Liisa Vitalin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta. Kuparinappien suunnittelijana alan ensiaskeleita ottanut taiteilija nousi korutaiteilijana maineeseen 1960-luvun lopulla.