Julkaistu: 09.01.2018 05:00

Kraanavesi pannassa

Olemme tottuneet yhdistämään byrokraattisen jäykkyyden ja sääntöjärjettömyyden valtiollisiin laitoksiin. Suurten yhtiöiden aikakaudella kafkamaisia kokemuksia saa kuitenkin todennäköisemmin yksityisessä maailmassa.

Hiljattain astuin nälkäisenä pizzeriaan, joka kuuluu pohjoismaiden suurimpaan ketjuun. Tilasin pizzan ja menin hakemaan vettä tutusta paikasta juomajääkaapin alahyllyltä. Siellä ei ollut kuitenkaan vesikannuja. Niinpä pyysin tiskiltä lasillista kraanavettä. Kotipizzan myyjä kertoi kuitenkin, että uusien sääntöjen mukaan he eivät saa antaa vettä, koska veden toimittaa erikseen jokin yhtiö. Yhtiön vedestä olisi tietenkin pitänyt maksaa.

Kun valitin asiaa, myyjä soitti pizzerian omistajalle, ja sain puhua hänen kanssaan. Tämä franchising-yrittäjä kertoi olevansa kanssani samaa mieltä vesikiellon järjettömyydestä. Hän ei voinut asialle mitään, koska uusi sääntö oli tullut Kotipizzan pääkonttorista. ”Itsenäinen yrittäjä” ja omistaja ei siis voinut päättää edes vesihanojensa käytöstä.

Minun täytyy tunnustaa, että järjettömyydestä kimpaantuneena harjoitin kansalaistottelemattomuutta ja kävin itse hakemassa kraanasta vettä henkilökunnan pyöritellessä käsiään. Odotan nyt sydän kylmänä, milloin postilaatikkoomme tulee Kotipizza Group Oyj:n kraanavesilasku. Painajaisissani näen poliisin tulevan hakemaan minua kuulusteluun koti(pizza)rauhan häirinnästä.

Olli Tammilehto