Julkaistu: 09.01.2018 12:57

Etsintäkuulutettu puhalsi törkeät promillelukemat Forssassa

Tiistain vastaisena yönä puolen yön aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta, joka oli tulossa valtatie 2:a pitkin Forssan suuntaan. Partio tavoittikin kyseisen auton Matkailijankadulta Forssasta.

Autoa kuljettanut vuonna 1999 syntynyt mies puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja otettiin kiinni poliisiasemalle, sillä hänellä oli myös voimassa oleva etsintäkuulutus. Voimassa olevaa ajo-oikeutta miehellä ei kuitenkaan ollut. FL

 

Julkaistu: 21.01.2018 19:10

Presidentinvaalien ennakkoäänestyksessä rikottiin sunnuntaina miljoonan äänestäjän raja.

Viidennen äänestyspäivän jälkeen äänensä on antanut jo 24,2 prosenttia äänioikeutetuista. Edellisissä presidentinvaaleissa lukema oli vastaavana ajankohtana nelisen prosenttiyksikköä alhaisempi.

Julkaistu: 21.01.2018 18:32
Multiple images

Vanhat tilat olivat tunkkaiset, hämärät ja kangaspuut liian ahtaasti aseteltu. Töiden viimeistelylle ei ollut kunnollista paikkaa.

Näin kuvaavat Jokiläänin kansalaisopiston kudontakurssin harrastajat tiloja, joissa he tekivät käsitöitä vielä viime syksyyn asti.

Julkaistu: 21.01.2018 18:17

Tammelalainen yrittäjä Mika Laine sai ravintola Vispilässä lauantai-iltaa viettäessään vaimonsa Leenan kanssa idean Ankkalammin jään putsaamisesta luistelukuntoon. Laine kysyi Forssan kaupunginjohtaja Jari Kesäniemeltä, onko heillä lupa mennä kunnostamaan jää talkoovoimin.