Julkaistu: 13.02.2018 05:00

Lisää tietoa, vähemmän kärjistämistä

Jotta potilasturvallisuutta pystyttäisiin täydentävien hoitojen (ent. vaihtoehtohoitojen) osalta parantamaan ja luontaishoitolain säätämistä viemään eteenpäin, tulisi keskustelu aiheesta päivittää ajanmukaiseksi käytettävien termien suhteen, ja välttää kärjistämistä. Eri hoitomuotoihin tulisi perehtyä. Viittaan Forssan Lehden kirjoitukseen 4. helmikuuta: " ”Vaarallinen puoskarointi halutaan kuriin”.

Kaikki virallisen lääketieteen ulkopuolella olevat hoidot eivät ole hengenvaarallista puoskarointia, vaikka sitäkin on olemassa. Toisaalta hoitomuoto, johon ei usko, tehoaa huonommin kehen vain – vaikka se olisi näyttöönkin perustuva. Neutraalimpi keskusteluasenne lisäisi valistusta ja veisi päätöksentekoa eteenpäin. Jotta voidaan valvoa, pitää selvittää, mitä valvotaan.

Käytännössä virallisen lääketieteen (joka myöskään ei ole yksimielisesti määritelty) rinnalle on muodostunut ns. virallinen vaihtoehtolääkintä, mm. manipulaatiohoidot, rohdoslääkkeet ja musiikkiterapia. Kolmas alue on kaikki muu vaihtoehtolääkintä (Harri Vertio).

Tiedemaailmassa vallitsee yleisesti kielteinen asenne hoitoihin potilasturvallisuuteen liittyvän huolen ja tutkimustiedon puutteen takia (Peter Zimmermann, CAMbrella-projekti). Suomessa tutkimustyö on jäljessä. Hoitojen tarjontaa ei seurata. Ilman näyttöä ei terveyspoliittisia päätöksiä voida tehdä, eikä se ole asiakkaan, hoitoja tekevien eikä päättäjien etu.

Ihmiset ilmaisevat maailmanlaajuisesti yhä enemmän tarvetta hyödyntää kokonaisvaltaisia tai täydentäviä lääketieteellisiä menetelmiä (WHO 2013). Joka toinen EU:n kansalainen käyttää täydentäviä hoitoja. Itseaktivointi ja yhteistyö kiireettömän, kiinnostuneen hoitajan kanssa ei ole uhka rationaalisuudelle. Asiakaskeskeisyys ja valinnanvapaus vahvistuvat tulevaisuudessa.

Miksi asiakas valitsee jonkun hoitomuodon tai jättää valitsematta jonkun toisen? Tähän päätöksentekoon vaikuttavia tekijöitä tulisi myös tuoda esille – kun niitä on selvitetty.

Täydentäviä hoitoja käyttävän asiakkaan ja hoitavan henkilön suhteen merkittävyys ei saisi jäädä ulkoisesti mitattavan evidenssin varjoon (Pauliina Aarva). Nämä kaksi hoitamisen kenttää eivät välttämättä ole vastakkaisia, vaan dynaamisessa vuorovaikutuksessa keskenään, toivottavasti.

Satu Vaarula