Julkaistu: 12.03.2018 05:00

Yhdessä eteenpäin, vihdoinkin?

Saksalaiset muistavat ja katuvat aktiivisesti toisen maailmansodan tapahtumia ja holokaustia. Toiminnan tarkoituksena on tietenkin estää kauheuksien toistuminen. Mitä meidän tulisi muistaa sisällissotamme historiasta, jotta tuo edelleen kansaamme jakava tragedia ei toistuisi ja jotta pääsisimme yli sukupolvia jäytäneessä katkeruudesta?

Osa kansasta eli yltäkylläisyydessä, osa taas kurjuudessa. Siis räikeä eriarvoisuus. Tämän päivän suomalaiset pitävät eriarvoistumiskehitystämme huolestuttavana. Jostakin syystä valitsemamme kansanedustajat eivät meitä tottele eivätkä tätä kehitystä pysäytä.

Sota on kauhea asia, ihmisiä kuolee. Julmuuksia tapahtuu puolin ja toisin. Yhtäkään konfliktia ei ole koskaan sodalla onnistuneesti ratkaistu, aina on lopulta päästy rauhaan vasta neuvotteluiden ja sopimusten kautta. Ehkä vähitellen voisimme oppia oikaisemaan suoraan neuvotteluihin ilman tuhoisaa sodankäyntiä.

Sisällissodan jälkeen alkoi vertaansa vailla oleva koston kierre. Ihmisiä teloitettiin laittomasti ja tuomittiin ankariin ja kohtuuttomiin rangaistuksiin kyseenalaisissa kenttäoikeuksissa. Meidän tulee pitää huolta oikeuslaitoksestamme ja sen laillisuudesta ja puolueettomuudesta, mutta myös järjestysvallasta ja sen luotettavuudesta.

Vankileireille tuomittujen nälkään ja tauteihin näännyttäminen on järkyttävä osa kansallista historiaamme. Yli kolmasosa koko sodassa menehtyneistä kuoli leireillä. Tämä on syvä kansallinen traumamme ja todellinen häpeä.

Muistamalla voimme taata sen, että historia ei toista itseään. Muistaminen ja historiallisten tosiasioiden tunnustaminen myös eheyttävät kansaamme. Meidän nykyihmisten tehtävä ei ole pyytää anteeksi tai odottaa anteeksipyyntöä, mutta vastuu muistaa ja estää julmuuksien toistuminen meillä kaikilla on.

Muistamiseen kuuluu myös sodan syttymisen syiden ja seurausten analysointi ilman maailmankatsomuksellisia intohimoja. Nyt ei ole aika juhlia "voittoa", ei julistautua "valkoiseksi" tai ”punaiseksi” eikä pystyttää patsaita, vaan surra yhdessä sodan uhreja sekä kostonhalua ja niitä kauheuksia, joihin me ihmiset kykenemme toisiamme kohtaan.

Änks4