Julkaistu: 14.03.2018 17:07

Näkökulma: Maakuntamallille löytyi paljon ystäviä

  • Opposition sote-kritiikkiä köyhdytti se, että monille demareille kelpaisi maakuntamalli. Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne yritti muistuttaa keskustelussa Elina Lepomäen sote-kapinasta.

Joko kyllästyttää?

Jos ei aiemmin, niin viimeistään nyt alkaa väittely sote-uudistuksesta tuntua samalta kuin kulttiasemaan nousseessa elokuvassa Päiväni murmelina.

Siinä amerikkalainen sääennusteita tekevä tv-toimittaja herää pikkukaupungissa joka aamu samaan päivään kuullen edellispäivän repliikit samassa järjestyksessä.

 

Sote-keskustelussa mennään vähän samaa rataa. Hallitus puolustaa. Uudistus tarvitaan, potilaalle valtaa, nopeasti hoitoon, hoitoketjut joustaviksi ja lähidemokratiaa maakuntien kautta.

Opposition vastustaa. Markkinamalli tärvelee, palvelut pirstoutuvat, rahat eivät riitä, asiakasmaksut ja verot nousevat, köyhät asiakkaat pannaan kyykkyyn.

Eduskunnassa valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lähetekeskustelu alkoi melko maltillisesti, mutta yltyi vähitellen jopa raivokkaasti. Joka kerta ei saanut edes selvää puhujan viestistä, koska välihuudot niin hallituksen kuin opposition riveistä hukuttivat puhujan äänen.

 

Uutta hienosäätöä toi saliin valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.).

Hän lainasi Iltalehden kyselyä, jonka mukaan yhdeksän hallituksen sote-asiantuntijaryhmän jäsentä on sitä mieltä, että uudistus voidaan hyväksyä hallituksen mallin pohjalta. Asiantuntijoiden mukaan malli ei ole täydellinen, mutta se on riittävän hyvä.

Orpo sai hallituksen rivistöstä nyökyttelyä osakseen.

Oppositiosta sen sijaan huomautettiin, että lukekaapa uutinen loppuun. Kaksi asiantuntijaa ei vielä kertonut mielipidettään ja kahta lehti ei ollut tavoittanut.

 

Oli miten oli, niin hallitus sai jo muutama päivä sitten kaivattua taustatukea, kun kolme eturivin asiantuntijaa kirjoitti mielipidekirjoituksen, jonka mukaan sotea ei saisi keskeyttää. Osa heistä oli ollut ennen varsin epäileviä.

THL:n ylijohtaja Marina Erhola, Helsingin yliopiston professori Heikki Hiilamo ja Aalto-yliopiston tutkimusjohtaja Katariina Silander kirjoittavat, että viime päivien sote-kritiikki on ajastaan jäljessä.

-Nyt toistetaan vuosien varrella tuttuja uhkakuvia ja osin vääriä näkemyksiä, kolmikko kirjoittaa.

He olivat sitä mieltä, että soten valmistelu on ollut viime vuodet huolellista. Asiantuntijoita on viime kesän jälkeen kuultu, mikä on johtanut parannuksiin lakipaketissa. Muun muassa asiakassetelin käytön laajuutta on rajattu.

 

Oppositiosta löytyi yllättävän paljon ymmärrystä maakuntamallille. Niin vasemmistoliitosta kuin vihreistä viestitettiin, että maakunnat käy, mutta markkinamalli ei.

Tosin vihreissä on puhuttu myös kuntayhtymästä.

Tästäkös hallituspuolueet ilakoivat.

-Koettakaa nyt vihreät päättää, ajatteko te kuntayhtymää tai maakuntamallia, hallituksen riveistä huudeltiin.

 

Keskustelu salissa näytti jälleen kerran todeksi sen, että kokoomus on yksin valinnanvapautensa kanssa. Se toteutuu vain ja ainoastaan nyt keskustan ja sinisten myötävaikutuksella. Myöhemmin on turha vinkua.

Oppositiojohtaja Antti Rinne (sd.) yritti useaan otteeseen höykyttää kokoomusta siitä, että sen riviedustaja Elina Lepomäki (kok.) aikoo äänestää sotea vastaan. Myös Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren jatkuva ulostulo maakuntamallin arvostelusta oli esillä.

Hänenkin kovalta kritiikiltä tuntui valuvan pohja pois, sillä niin moneen kertaan oppositiosta vakuuteltiin, että maakuntamallille voisi sanoa kyllä.

Jos pitäisi keskiviikon keskustelujen perusteella heittää arvio valinnanvapauslain läpimenosta, niin se olisi heikosti positiivinen, mutta lopulta elinkelpoinen.

 

Korjattu klo 17.20 virke "Niin demareista kuin vihreistä viestitettiin, että maakunnat käy, mutta markkinamalli ei." muotoon "Niin vasemmistoliitosta kuin vihreistä viestitettiin, että maakunnat käy, mutta markkinamalli ei."

 

Julkaistu: 20.06.2018 12:38

Työntekijöiden, työnantajien ja yhteiskunnan on otettava lisää vastuuta siitä, että työvoiman osaamista päivitetään vastaamaan uuden tekoälyajan työelämää. Näin sanotaan työ- ja elinkeinoministeriön tuoreessa tekoälyraportissa.