Julkaistu: 16.04.2018 15:30

Kuuden suurimman kaupungin johtajat: sote-uudistuksen vaikutukset kaupunkeihin huomioitava

Sote- ja maakuntauudistuksen tosiasialliset vaikutukset kaupunkien toimintaedellytyksiin on huomioitava ennen sitä koskevaa päätöksentekoa, vaativat Suomen kuuden suurimman kaupungin johtajat yhteisessä kannanotossaan.

Helsingin ja Tampereen pormestarit sekä Espoon, Vantaan, Oulun ja Turun kaupunginjohtajat vaativat kannanotossaan, että lainsäädännön tulisi vastata paremmin eri alueiden haasteisiin yhtenäisen hallintomallin sijaan. Suurten kaupunkien rooli uudistuksessa tulisi olla selkeä, kaupunkien johtajat painottavat.

- Sote- ja maakuntauudistuksen kokonaisvaikutuksia tai vaikutuksia maan kasvaviin alueisiin ei ole arvioitu. On ilmeistä, että uudistuksella on erittäin vakavia ja laajakantoisia vaikutuksia erityisesti kasvavien kaupunkien ja alueiden talouteen, kaupunkien johtajat kirjoittavat.

- Investointitarve säilyy kasvavissa kaupungeissa ennallaan ja pidemmällä aikavälillä jopa kasvaa. Uudistukseen sisältyvä merkittävä verotulojen siirto kunnilta valtiolle merkitsee, että kasvavan kaupungin investoinnit on jatkossa rahoitettava alle puolella nykyisistä verotuloista ja verotulojen kasvusta. Myöskään maakunnilla ei olisi investointeihin osallistumiseen taloudellisia mahdollisuuksia tai toiminnallista mandaattia.

"Kiire ei ole riittävä syy"

Kaupunkien johtajien mielestä maakuntien myötä syntyvä uusi hallinnon taso muuttaa pysyvästi suomalaisen julkisen hallinnon toimintalogiikkaa. Uudistus luo kaupunkien johtajien mukaan kuntien ja maakuntien välille pysyvän jännitteen niiden kilpaillessa samoista resursseista.

- Suurten kaupunkien näkemys on, että vielä on mahdollista ratkaista maakuntauudistuksen ja kaupungistumiskehityksen välinen ristiriita. Uudistuksen kiireinen aikataulu ei ole riittävä syy jättää selvittämättä vaihtoehtoja, joilla voitaisiin vastata erilaisten alueiden erilaisiin haasteisiin eri osissa Suomea, kaupunkien johtajat kirjoittavat.

Kannanoton allekirjoittivat Helsingin pormestari Jan Vapaavuori, Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, Tampereen pormestari Lauri Lyly, Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen, Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala ja Turun kaupunginjohtaja Minna Arve.

Saarikko toivoo yhteistyötä

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk.) mukaan suurten kaupunkien kritiikki on ollut jo pitkään hallituksen tiedossa. Hänen mukaansa suurten kaupunkien kanssa on käyty vuoropuhelua monilla tasoilla, ja Saarikko on itsekin tapaamassa suurten kaupunkien sote-johtoa tällä viikolla.

Saarikko sanoo suhtautuvansa suurten kaupunkien kritiikkiin vakavasti, mutta toivoo kritiikin ohella myös yhteistyötä.

- Toivoisin, että he ottaisivat aktiivisen roolin maakuntien valmistelussa ja antaisivat asiantuntemustaan ja osaamistaan maakuntien syntymisen käyttöön, Saarikko sanoi STT:lle.

Erityisesti Saarikko toivoo yhteistyötä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen saralla. Vaikka sote-palvelut siirtyvätkin sote-uudistuksessa maakuntien hoidettavaksi, jää hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen velvoite edelleen kuntien harteille.

- Tähän meidän on löydettävä valtion, kuntien ja maakuntien välillä parempi yhteistyörakenne, että kunnat motivoituvat tästä heille jäävästä tärkeästä tehtävästä, Saarikko sanoi.