Julkaistu: 16.05.2018 12:35

Loimaalla pahoinpitely ja rattijuopumus

Poliisipartio suoritti äitienpäivänä rattijuopumusvalvontaa Alastaron keskustassa Loimaalla.

Keskipäivän aikaan partio pysäytti henkilöauton, jota kuljetti paikkakuntalainen mies. Mies puhalsi seulonta-alkometriin tuloksen 0.43 mg/l ja tarkkuusalkometrin tulos oli 0.30 mg/l. Miestä epäillään rattijuopumuksesta.

Maanantai-iltana Loimaalla poliisi sai ilmoituksen pahoinpidellystä naisesta. Partio löysi tajuttoman naisen ulkorakennuksesta. Nainen oli veressä ja mustelmilla. Hänet kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan.

Partio otti samasta rakennuksesta kiinni vuonna -87 syntyneen miehen. Miestä epäillään tapon yrityksestä. FL

 

Julkaistu: 24.06.2018 12:31

Juhannuksen vietto on jatkunut suhteellisen rauhallisena lauantaipäivän ja sunnuntain vastaisen yön aikana, kerrotaan poliisin tilannekeskuksista eri puolilta Suomea.

Esimerkiksi Pohjanmaalla ja Hämeessä poliisilla on ollut saman verran tehtäviä kuin normaalina kesäviikonloppuna.

Julkaistu: 23.06.2018 12:30
Multiple images

Vielä kymmenen vuotta sitten juhannuksena kaupunkiin jääneet saivat tuijotella tyhjiä katuja. Kaupat olivat kiinni, ja ainoastaan satunnaiset baarit ja kioskit olivat rajoitetusti auki. Nyt kaikki on toisin.

Julkaistu: 23.06.2018 10:07

Hämeen poliisi sai kiinni lukuisia liikenteeseen lähteneitä humaltuneita henkilöitä poliisilaitoksen toiminta-alueella juhannusaattona.

Lopella miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen Rautakoskentiellä. Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,86 promillea.