Julkaistu: 12.06.2018 05:00

Kesäteatteria Torron tyyliin

Voiko kesäteatterinäytelmän kirjoittaa päivässä? Turkan sanojen mukaan voi. Vain taitavat kynäilijät osaavat.

Käytiin katsomassa Torron torapeutit. Toimi, vaikka ehkä parempiakin Turkan näytelmiä on nähty. Kesäteatterin pitää olla hauska. Siinä pitää olla kuitenkin jotakin ajankohtaista asiaa. Kesällä emme pysty katselemaan mitään draamaa.

Kesäteatterin pitää ottaa yleisönsä. Unohduttaa elämän murheet. Ensimmäisellä jaksolla, kuten Turkalla tapana on, heräteltiin purevaa satiiria lottapatsaita ja Me Too -kamppanjaa unohtamatta.

Toisaalta mieleen tuli jossakin välissä, että onko keisarin kynä hieman tylsynyt, mutta varsinkin toisessa osiossa näytelmä lähti turkkamaiseen lentoon. Harrastajanäyttelijät Torrolla selvästi nauttivat rooleistaan, vaikka vuorosanat piti välillä lukea kansiosta. Se ei tahtia haitannut.

Turkan sanoilla piikittely osui kohdilleen ja täysinäinen katsomo nauroi ja nautti.

Saatiinhan sinne mukaan myös Turkan suuresti ihannoima karaokekin ja varsinkin kotiviini. Karaokekisa näyttämöllä oli muutenkin hersyttävä oivallus.

Pakko antaa vaatimaton kiitos muutamalle Torron harrastajanäyttelijälle: Rauno Lohermaa Santtuna eläytyi pupin isäntänä rooliinsa täpöllä, Markus Lohermaalla on näyttelijänä ns. munaa. Markus bubbeliboyna oli aitoudessaan enemmän kuin enemmän. Merja Vanha-Pomppu on jo tunnetusti eläväinen yleisönottaja. Muitakaan 15 näyttelijää ei sovi unohtaa puhumattakaan lapsinäyttelijöistä.

Lauluntekijä oli kammiossaan värkännyt myös kaksi uunituoretta sanoitusta, joista varsinkin näytelmän lopuksi näyttelijöiden yhteislauluna esittämä Torron ylistyslaulu oli tunnelmaltaan ja varsinkin sanoitukseltaan sitä, jota vain taiteilijan luomisvoima voi tuottaa.

Lounais-Hämeen alueella kesäteatteri on voimissaan. Paikkakunnalla esitetään peräti 12 eri näytelmää. Väkimäärään nähden varmaan eniten koko Suomessa.

Mm. Teatteri Tuntemattoman kaikki 24 esitystä ovat loppuun myytyjä. Luoman teksti tosin toistaa vanhaa, mutta puree kriittisimpäänkin katsojaan. Vanhoja covereita, samoja rooleja ja lievästi vanhoja vitsintynkiä. Kuka mistäkin ja mikä kustakin tykkää? Kuusniemen henkilögalleria lienee loppuun kaluttu. Uutta putkeen.

Jos haluatte nauruhermoille vipinää, niin suosittelen Torroa.

Taattua tavaraa.

Keijo Wääri

Julkaistu: 14.08.2018 05:00

"Keskiverto kansalainen" (FL 10.08.2018). Unohdat kertoa tilastotietojen lisäksi sen tosiasian, että ne yli puolimiljoonaa kesämökin omistaa ovat myös niitä , joilla useimmiten on myös ne luettelemasi eri kulkuneuvot, metsät yms omaisuudet.