Julkaistu: 12.06.2018 20:03

Tammelan Rinnansuolla palaa 50 hehtaaria turvetuotantoaluetta

Turvetuotantoalueen palo Tammelan Rinnansuolla levisi tiistai-iltana noin 50 hehtaarin laajuiseksi. Savunmuodostus oli voimakasta, minkä seurauksena hätäkeskus ruuhkautui huolestuneiden kansalaisten puheluista.

Rinnansuolla oli sammutustöissä noin 15 yksikköä ja 50 palomiestä. Sammutusta teki myös kaksi helikopteria ja niitä ohjaava lentosammutuspäällikkö johtokoneesta.

Päivystävä palomestari Mikko Malin kommentoi maasta käsin, että työtä riittää, mutta palo on saatu rajattua.

-Noin 50 hehtaaria suomaata kytee. Tuli pääsi parista paikasta kovalle metsämaalle, mutta metsäpalot saatiin tukahdutettua. Lähellä paloaluetta on muutamia rakennuksia, mutta ne ovat tällä hetkellä turvassa, Malin kertoi.

Palo etenee suolla pintapalona.

-Pinta on pölymäistä turvetta ja turve palaa sentin–kahden syvyydeltä ja pitkälti sammuu selkänsä takana. Syviä palopesäkkeitä ei ainakaan toistaiseksi ole.

Palomiesten työtä vaikeutti tuuli, mikä kuljettaa paloa nopeasti eteenpäin.

-Turvesuon pinta on kuin ruutia, Malin kuvaili.

Rinnansuolla paloi myös maanantaina, mutta Malinin mukaan tiistain palo oli uusi.

-Ilmeisesti tämäkin lähti liikkeelle työkoneen kipinästä. Ei meillä valistuneempaakaan arviota ole.

Hätäkeskuslaitos kehotti tiistai-iltana kansalaisia välttämään päällekkäisiä hätäilmoituksia savuhavainnoista, jotka liittyivät Tammelan turvesuon paloon.

Puheluita tuli runsaasti varsinkin alkuillan tuntien aikana. Keravan hätäkeskus oli vastaanottanut klo 19:ään mennessä 130 hätäpuhelua kyseiseen paloon liittyen.

Hätäkeskuslaitos pyysi tiedotteessaan, että savuhavainnot varmistetaan ennen kuin tehdään hätäilmoitus.

Malin kertoi savunmuodostuksen olevan suuri ongelma myös pelastustyöntekijöille.

-Täällä on yksi alue, jossa voidaan työskennellä savun vuoksi vain paineilmalaitteilla.

Palon sammuttamisen arveltiin jatkuvan keskiviikkoaamuun, mahdollisesti pidempäänkin. FL

Julkaistu: 24.06.2018 12:31

Juhannuksen vietto on jatkunut suhteellisen rauhallisena lauantaipäivän ja sunnuntain vastaisen yön aikana, kerrotaan poliisin tilannekeskuksista eri puolilta Suomea.

Esimerkiksi Pohjanmaalla ja Hämeessä poliisilla on ollut saman verran tehtäviä kuin normaalina kesäviikonloppuna.

Julkaistu: 23.06.2018 12:30
Multiple images

Vielä kymmenen vuotta sitten juhannuksena kaupunkiin jääneet saivat tuijotella tyhjiä katuja. Kaupat olivat kiinni, ja ainoastaan satunnaiset baarit ja kioskit olivat rajoitetusti auki. Nyt kaikki on toisin.

Julkaistu: 23.06.2018 10:07

Hämeen poliisi sai kiinni lukuisia liikenteeseen lähteneitä humaltuneita henkilöitä poliisilaitoksen toiminta-alueella juhannusaattona.

Lopella miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen Rautakoskentiellä. Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,86 promillea.