Julkaistu: 19.06.2018 05:00

Suhoselle

En minä Alpo Suhonen puoluettani valinnut, kuten väität (FL 16.6.) vaan isäni, joka oli sitä perustamassa vuonna 1959 Pieksämäellä. Olin mukana vain lausumassa näille miehille runoja alle kymmenvuotiaana lapsena, unohdetuille pienviljelijöille ja Karjalan evakoille. Enkä minä vanhempianikaan valinnut.

Sittemmin puolue on välillä hajotettu ja ostettu tukemaan vallankäyttäjää, kun oletettu tai tehty kriisi maassa on sitä edellyttänyt, Kekkosen ajan noottikriisistä alkaen. Tässäkään ei ole mitään uutta auringon alla. Perjantaina Jussit Niinistö ja Halla-aho pohtivat medioissamme puolueittensa yhdistämistä ja myös keskustapuolueen siinä samalla, jolloin puolue olisi kirkkaasti maan suurin. Sitä ei kerrottu Forssan Lehdessä, kuten taas Ilkka Kononen vaatii, jotta hänkin voisi maan ja maailman asioita seurata vastatessaan Sirkka-Liisa Anttilalle ( FL 16.6).

Suhosen tapa yhdistää keskusteluun lotista Stalin, Hitler ja Mao kertoo juuri kuinka vaarallista on liikkua vesillä, jossa kahden henkilön kilpailu samasta kohteesta synnyttää riidan, jossa kilpailijat saattavat tuhota toisensa, sillä kilpailun kohde ei ole yhtä tärkeä kuin itsen ja toisen välinen arvovaltakiista. Kollektiivisella tasolla ilmiö on tuttu terrorismista ja Girardin teorioita onkin sovellettu mm. Pohjois-Irlannin nationalistien ja unionistien konfliktien ratkaisuun.

Jääkiekossa ja suomalaisessa jalkapallossa pelaavat ihan eri säännöt ja strategiat kuin luonnontieteissä tai ihmistieteissä tänään poikkitieteisesti tutkien ja fiktiivisessä romaanissa urjalalainen kirjailija ei kerro sitä totuutta hänkään, jota sisällissodistamme tieteessä tänään kerrotaan. Se että mukana mainitaan etenkin yksi Suhosen valitsemista puolueista, kapinan aloittajana, on tietysti sivuseikka, jonka kiekkovalmentaja ohittaa fiktiivisen pakinankirjoittajan tapaan Konosen opeilla. Hyödytöntä tästä on jatkaa ilman teoreettisesti uskottavaa perustaa ja tiedettä. Populistista pulinaa.

Matti Luostarinen

Julkaistu: 17.07.2018 05:00

Tainneet loppua pahat puheet uuden ympyrän tarpeellisuudesta. Keskeneräisenäkin se toimii jo paremmin kuin ennen. Työporukka tekee hyvää työtä. Ohjausviitoitus on asiallinen, ja liikenne kulkee jo nyt pysähtelemättä.