Julkaistu: 20.06.2018 05:00

On juhla ja juhannusilta...

Juhlitaan juhannusta: aloitetaan ajoissa, jatketaan pitkään. Mahtaako monikaan muistaa juhlan aiheeksi Johannes Kastajan, Jeesuksen edelläkävijän syntymäpäivän, puoli vuotta ennen joulua. Juhannus on vanha muoto Johanneksesta. Juhannukseen liittyy paljon ikiaikaisen keskikesänjuhlan piirteitä ja tapoja. Luonto ja jumaluus samaistuvat: Kirjava kesäinen Kiesus, monimuotoinen Jumala. Koivut tuodaan porraspäähän, parvekekin saa omansa. Sisällä tuoksuvat luonnonkukat.

Juhannus on luontokeskeinen, kansanomainen juhla, jonka koristelu ulottui aikoinaan karjaankin. Lehmän sarviin solmitus kaislat ja kielot pantiin talteen karjaonnen talviseksi turvaksi. Monet juhannustavat ovat yhä yhteydessä luontoon, puistoihin, metsiin, vesien äärelle.

Juhannus osuu samoihin aikoihin kesäpäivänseisauksen, aurinkovuoden taitekohdan kanssa. On keskikesä, ruotsiksi midsommar. Maamme lounaisosissa onkin puhuttu mittumaarista. Vuoden lyhyin yö on ollut erityisen merkittävä Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yötöntä yötä tultiin ihailemaan Pohjolaan. Euroopassa tämä yö oli yhtä vaarallinen kuin pääsiäis- ja valpurinyöt. Pahoja voimia torjuttiin metelillä ja kokonpoltolla. Koko Suomeen kokot yleistyivät 1900-luvun alkupuolella.

Ruotsissa kokot vaihtuivat 1800-luvulla juhannussalkoon, maistonkiin. Se yleistyi meillä ruotsinkielisillä alueilla. Salkoa vastaava ilmiö oli Pohjanmaalla keskelle pihaa pystytetty, latvaa ja kahta rungon puoliväliin jätettyä oksaa lukuun ottamatta karsittu kuusi. Se seisoi pihassa seuraavaan vuoteen. Pikkupojat kilpailivat kiipeilemällä latvatupsuun asti.

Suomalaiset sanat juhannuskokko ja juhannusvalkeat viittaavat kristilliseen Johannes Kastaja -perinteeseen, ei vanhaan pakanalliseen. Kokko on meillä nuorempaa traditiota kuin etelämpänä Euroopassa. Kokon rakentaminen oli usein kylän yhteinen työ. Palamisesta ennustettiin tulevia avioliittoja.

Juhannusyö oli lemmentaikojen yö. Kokolta palatessa tytöt kierittelivät alasti poikatalon ruispellossa, jotta yökaste tarttui ihoon. Sen mukana lempi tarttui myös poikiin. Juhannuskasteen kostuttama liina vei teerenpilkut kasvoista. Tulevan sulhasen näki keskiyöllä lähteessä, samoin sitomalla yhdeksällä heinällä kukkaseppeleen tyynyn alle. Aarteen ilmaisevat aarnivalkeat paloivat lyhyenä juhannusyönä, kun haltijat polttivat rahoistaan hometta ja ruostetta. Sananjalkakin kukki juhannusyönä. Kukan löytäjä sai uskomattomat taikavoimat. Kasvitieteen todistus kukkimattomasta itiökasvista ei uskomusta kumonnut.

Suomalainen juhannussauna on osa eurooppalaista siivousperinnettä, jossa nuohottiin takat ja siivottiin kaivot keskikesän juhlaan. Juhannuksena saunottiin uusilla vihdoilla, joita käytettiin vain sen kerran.

Puhtaisiin juhlavaatteisiin pukeutui puhdas ihminen.

Mikael Agricola kuvasi Psalttarin (1551) esipuheessa havainnollisesti Ukon vakkojen eli oluiden juomista. Vielä 1800-luvulla Etelä-Karjalassa juhannusta mainittiin Ukon juhlaksi. Ennen äänekkäällä juhlinnalla peloteltiin noitia ja pahoja henkiä. Nyt perinne jatkuu saunalaiturilla, muki kourassa kuikan soutelua seuraten. Uutta perinnettä on Suomen lipun päivä. Juhannuspäivä on säiden ja vuodentulon tarkkailua: Millainen on ilma juhannuksena, sellaista on mikkeliin. Juhannukseen saakka sataa laariin, Heinä-Maariasta (2.7.)sataa laarista pois. Juhannusta edeltävä pikkukesä loppuu. Alkaa isokesä.

Liisa Ahti

Forssa