Julkaistu: 20.06.2018 05:00

Kiertoliittymästä

  • Kiertoliittymä puhuttaa.

Taas oltiin Forssassa ronkeleita. Ei kelvanneet liikennevalot (liian hitaat), ei ilman valoja (liian vaarallista), ei liikenneympyrä (liian vaikea, ei osata ajaa, jalankulkijat vaarassa ym.). Muualla maailmassa kiertoliittymät eli ruotsiksi rondellit ovat sujuvia ja suosittuja. Ehkä meissä suomalaisissa – ja erityisesti meissä forssalaisissa – on jokin ominaispiirre, joka vaan ei tykkää uusista jutuista, kehityksestä. Me vaan haluamme, että mikään ei muuttuisi, että kaikki vaan junnaisi paikallaan, olisi tuttua ja turvallista (?).

Kyllähän tämä liikenneympyrä (jota muuten taidettiin alkaa kaivaa, ennen kuin siitä päätöstäkään oli tehty) tulee ahtaaseen ja hankalaan paikkaan. Siinä terassit ovat niin lähellä, että voi ojentaa käden ja tilata oluensa tai mitä sitten haluaakin. Vai sekö se olikin tarkoitus, tällainen forssalainen erikoisuus – yhdistetty baari ja liikenneympyrä?

No, aikanaan se selviää, miten tämä uutukainen toimii. Sitten saamme taas kommentoida, puolesta ja varsinkin vastaan. Sillä varmaa on, että 'lyhyitä' ja vähän pitempiäkin vastineita alkaa ilmestyä Forssan Lehden palstoille.

Mieleeni tulee, että vielä 60-luvulla samaisessa paikassa liikennettä kiireisimpänä aikana ohjasi liikennepoliisi. Muistankohan oikein – tuntuu melkein aprillipilalta? Ei, kyllä minä niin muistan. Univormuinen poliisi, valkoiset käsineet kädessään seisoi korokkeellaan viittoen milloin lupaa ajaa, milloin SEIS. Ja autoilijat tottelivat kiltisti. Ei siinä sujahdettu toisen eteen, ei kiilattu. Se oli niin – retroa. Elimme aikoja, kun teititeltiin vanhempia, viitattiin koulussa, miehet tervehtivät naisia nostamalla päähinettään jne. Kauniit tavat olivat kunniassa, huonosti käyttäytyviä katsottiin pahasti tai ainakin hämmästeltiin.

Mitä jos otettaisiinkin pari askelta taaksepäin, kun eteenpäin meidän on niin vaikeata mennä?

PS. Ja sen uuden kiertoliittymän nimihän voisi olla Ronkeli!

Retromummi

Julkaistu: 17.07.2018 05:00

Tainneet loppua pahat puheet uuden ympyrän tarpeellisuudesta. Keskeneräisenäkin se toimii jo paremmin kuin ennen. Työporukka tekee hyvää työtä. Ohjausviitoitus on asiallinen, ja liikenne kulkee jo nyt pysähtelemättä.