Uutiset

Afganistan järkyttyi vaalien alla vaikutusvaltaisen poliisipäällikön salamurhasta

Isku Kandaharissa on kyseenalaistanut Yhdysvaltain neuvottelut Talibanin kanssa.
Yhdysvaltain ja Naton Afganistanin joukkojen komentaja kenraali Scott Miller selvisi iskusta vahingoittumattomana.

Afganistanin vaikutusvaltaisen poliisipäällikön salamurha on saattanut maan sekavaan tilaan juuri ennen lauantaisia parlamenttivaaleja. Lisäksi se on kyseenalaistanut Yhdysvaltain ja Talibanin hiljattain alkaneet neuvottelut.

Afganistanin vaaliviranomaiset siirtävät lauantain vaaleja viikolla eteläisessä Kandaharin maakunnassa, missä poliisipäällikkö kenraali Abdul Razeq surmattiin.

Riippumattoman vaalikomission tiedottaja Hafizullah Hashimi sanoi, että päätös vaalin siirtämiseksi tehtiin, koska Kandaharin asukkaat “eivät olleet moraalisesti valmiita äänestämään” salamurhan jälkeen.

Kyseessä on vakava isku vaaliprosessille, jota ovat jo horjuttaneet turvallisuusuhat sekä tekniset ja organisatoriset ongelmat.

Yhdysvaltain puolustusministerin Jim Mattisin mukaan on vielä liian aikaista sanoa, vaikuttaako Razeqin murha vaaleihin osallistumiseen. Hänen mukaan Yhdysvaltain sotilaalliset toimet Afganistanissa jatkuvat suunnitellusti.

– Meidän on saatava selville, kuka teki tämän, Mattis sanoi mukanaan matkaaville toimittajille Singaporessa.

– Mutta juuri nyt me jatkamme kohti vaaleja ja jatkamme Afganistanin kansan puolustamista.

Selvisi lukuisista murhayrityksistä

Razeq oli tätä ennen selvinnyt lukuisista murhayrityksistä. Hänet surmattiin kuvernöörin toimiston ulkopuolella Kandaharissa torstaina. Henkivartija avasi tulen kohti virkailijoita näiden lähtiessä kokouksesta.

Yhdysvaltain ja Naton Afganistanin joukkojen komentaja kenraali Scott Miller oli läsnä kokouksessa. Hän ei kuitenkaan loukkaantunut iskussa, jossa sai surmansa myös paikallinen tiedustelukomentaja ja maakunnan kuvernööri loukkaantui.

Torstain hyökkäys osoittaa kuinka uhanalainen Afganistanin tilanne on yli 17 vuotta sen jälkeen kun sota siellä alkoi ja Taliban-hallinto kukistettiin. Yhdysvallat ja Taliban ovat avanneet alustavat kontaktit tulevaisuuden rauhanneuvottelujen valmistelemiseksi.

Taliban otti vastuun iskusta

Oli epäselvää, vaikuttaako isku prosessiin. Talibanin johto ja Yhdysvaltain erityisedustaja Zalmay Khalilzad tapasivat viime viikolla. Isku kuitenkin monimutkaistaa jo ennestään vaikeaa tilannetta.

Mattis sanoi että hän ei ollut vielä puhunut Millerin kanssa eikä pystynyt vahvistamaan, oliko Taliban iskun takana kuten järjestö väittää.

Turvallisuusvirkailijat olivat varoittaneet iskujen mahdollisuudesta vaalien alla. Razeqin kuolema voi kuitenkin aiheuttaa syvän järkytyksen, joka saattaa pelottaa äänestäjiä olemaan lähtemättä vaaliuurnille. Taliban on kehottanut afgaaneja olemaan äänestämättä vaaleissa, joita se pitää ulkomaiden sanelemana.

Fingerpori

comic

Uusimmat