Uutiset

Ahdistelua halutaan kitkeä uudella tietokirjalla: "Tavoite on, ettei kirjoja jatkossa tarvittaisi"

Marraskuussa useat Helsingin Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaat kertoivat opettajan seksuaalisesta lähentelystä 2000-luvulla. Pari viikkoa sitten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps.) kävi käsiksi kollegaansa pikkujouluissa. Viime viikolla paljastui, että Turun opetustoimi vaikeni Puolalanmäen koulun seksuaalisista ahdisteluepäilyistä vuonna 2000.

Muun muassa tämänkaltaiset kokemukset ovat saamassa uudenlaista näkyvyyttä, kun tekeillä oleva tietokirja valottaa seksuaalisen häirinnän laajuutta häirittyjen näkökulmasta.

-Emme vielä tiedä kirjan tarkkaa rakennetta, mutta meillä on tiukka aikataulu ja haluamme saada tämän julki mahdollisimman nopeasti. Teemme kaikki tätä ilman palkkaa, ja tarkoitus ei siis ole tehdä rahaa. Haluamme kuitenkin kirjalle kustantajan, koska se helpottaa painotyön tekemistä ja kirjan levittämistä. Olemme jo saaneet muutamalta kustantajalta yhteydenottoja, kertoo Laura Kärppä, joka on yksi kirjan tekijöistä.

Mutta miksi tällaista kirjaa ylipäätään tarvitaan?

-Iso ongelma on perinne, jossa häirintää pidetään normaalina ja jossa ongelmista ei puhuta. Ja jos puhutaan, häirintää ei oteta tosissaan, eikä siitä seuraa mitään, sanoo lastenpsykiatri ja Väestöliiton asiantuntijalääkäri Raisa Cacciatore.

Cacciatoren mukaan epäasiallinen käytös sekä seksuaalinen häirintä ja väkivalta saadaan loppumaan vain, jos nykyiset asenteet ja käyttäytymismallit räjäytetään atomeiksi.

-Meidän pitää opetella aivan uusi avoimen keskustelun kulttuuri, jossa oman kehon oikeudet tehdään jokaiselle selviksi. Ne pitäisi opettaa jo varhaiskasvatuksesta lähtien.

Lasten ja nuorten seksuaalikasvatukseen erikoistuneen Cacciatoren mukaan seksuaalikasvatuksen ja kehotunnekasvatuksen pitäisi olla pakollisia varhaiskasvatuksessa ja alakouluissa. Tällä hetkellä näin ei ole.

-Euroopan lapsiasiavaltuutetut ovat tehneet asiasta suosituksen Suomen lapsiasiavaltuutetun Tuomas Kurttilan johdolla. Suositus ei tietenkään velvoita, mutta kannattaa muistaa, että kyse on yleiseurooppalaisten lapsiasiantuntijoiden näkemyksestä.

Seksuaali- ja kehotunnekasvatuksen tarkoituksena on Cacciatoren mukaan opettaa mallit siitä, miten kehoa saa koskettaa ja kohdella sekä miten siitä saa puhua. Näitä oppeja pitäisi käydä läpi sekä kotona että kouluissa.

-Jos aikuisten kesken on väkivaltaa tai rumaa puhetta, kyllähän lapset sitä matkivat. Merkittävää on myös se, miten aikuiset puhuvat itsestään ja toisistaan ja miten he ylipäätään puhuvat muista ihmisistä. Kasvatusväkivalta on myös äärimmäisen haitallista, koska se konkreettisesti kertoo lapselle, että toisen kehoa saa loukata, satuttaa ja vahingoittaa.

On siis aikuisten ja kasvattajien tehtävä opettaa lapsille, mikä on sopivaa ja mikä ei.

Mutta entä, jos aikuinenkaan ei osaa?

-Kaikkea saa tehdä, mikä on kunnioittavaa. Flirtti on ihailun, oman kiinnostuksen ja halunkin osoittamista, kun taas häirintä on vallankäyttöä, josta toiselle tulee paha mieli. Kaikki on ok, kunhan toiselle tulee hyvä mieli. Väkisin tekeminen taas ei varmasti tee kenellekään hyvää.

Cacciatore painottaa, että toisen kokemuksia ei myöskään pidä epäillä silloin, kun joku kertoo tulleensa loukatuksi tai häirityksi. Jos esimerkiksi lapsi sanoo, että häntä on satutettu tai kohdeltu väärin, aikuisen pitää ottaa hänet tosissaan.

Myös kouluissa on käytävä keskustelua

Siinä missä lastenpsykiatri Raisa Cacciatore näkee, että seksuaali- ja kehotunnekasvatuksen tulisi olla pakollista jo varhaiskasvatuksessa, Opetushallituksen näkemys on se, että jo nykyinen opetusohjelma toteuttaa samoja tavoitteita. Toisin sanoen se perustuu ihmisoikeuksien ja koskemattomuuden kunnioittamiseen.

Eri oppiaineiden sisällöissä muun muassa nostetaan esille turvallista arkea ja hyvinvointia korostavia kohtia. Käytännössä se tarkoittaa, että kouluissa ei hyväksytä kiusaamista, väkivaltaa tai syrjintää.

-Nämä asiat on aika vahvasti kirjoitettu peruskoulun perusteisiin ja opetuksen lähtökohtiin. Mutta se miten ne toteutuvat käytännössä, riippuu toki eri koulujen käytännöistä, toteaa yleissivistävän koulutuksen osastonjohtaja Jorma Kauppinen Opetushallituksesta.

Laaja keinovalikoima ja ohjeistus on siis jo olemassa, mutta vaikuttaa siltä, että kaikkialla tämä ei käytännössä näy.

Mitä asialle voitaisiin tehdä?

-Asia on tärkeä, ja luulen, että tämän syksyn keskustelu on herättänyt koulut pohtimaan omia käytäntöjään. Esimerkiksi jotkut julkisuuteen nousseet kouluyhteisöissä sattuneet tapahtumat ovat saaneet koulut valveille ja pohtimaan, että “eihän meillä vain ole tällaista” ja “mitä me voimme tehdä”.

-Perusosaamista ja opettajien eettisen toiminnan koodistoa kouluissa jo on, mutta tietoa varmasti tarvitaan myös lisää, Kauppinen summaa.

Ahdisteltujen äänet on saatava kuuluviin

Jotta yhteiskunnan rakenteisiin jumiutuneet vanhat tavat saataisiin rikottua, vaiettujen kokemukset on tuotava päivänvaloon, uskoo kustannusalalla työskentelevä Laura Kärppä.

Tähän suuntaan onkin jo otettu ensiaskelia Facebookiin perustetussa suljetussa #memyös-ryhmässä, jossa noin 14 000 suomalaista naista ja muunsukupuolista jakaa seksuaaliseen häirintään, ahdisteluun ja väkivaltaan liittyviä kokemuksiaan. Ryhmä on yksi maailmallakin levinneen metoo-kampanjan seurauksista.

Suomalaisen memyös-ryhmän tarkoituksena on toimia turvallisena tilana, jossa jokainen saa vapaasti ja nimettömästi jakaa tarinoitaan ja päästä eroon kipeiden kokemustensa tuottamasta häpeästä.

Samaa tavoitetta jatkaa nyt myös ryhmästä ponnistanut kirjaprojekti, jossa itsekin seksuaalista väkivaltaa kokenut Laura Kärppä on mukana.

-Kävimme asiasta paljon keskustelua, ja päädyimme siihen, että tästä kirjasta rajataan pois miehet ja miesten kokemukset. Ennen kuin miehet voidaan ottaa mukaan keskusteluun, nämä vanhat, pitkään vaietut ja jopa kivuliaat kokemukset pitää purkaa turvallisesti. On varmistettava, että nyt kuullaan niitä ihmisiä, joita ei ole aiemmin kuultu.

Projektin tavoitteena on siis tietokirja, johon on kerätty seksuaaliseen ahdisteluun liittyviä kokemuksia ja asiantuntijoiden kommentteja.

Vaikka vireillä oleva kirja ei nyt otakaan huomioon miesten näkökulmia, Kärppä kyllä tiedostaa, että pysyviä muutoksia ei saada aikaan ilman että ihan jokainen osallistuu keskusteluun ja pohtii omaa käyttäytymistään.

Kärpän mukaan on kuitenkin tärkeää käsitellä traumaattiset asiat, ennen kuin niistä voi puhua rakentavasti jonkun toisen kanssa.

-Ensimmäinen askel on se, että tuodaan julki ne vääryydet ja asiat, jotka eivät ole oikein. Lopullinen tavoite on se, ettei tällaisia kirjoja jatkossa tarvittaisi.

Asiasanat

Fingerpori

comic

Uusimmat