Uutiset

Aiempaa useampi veneilijä on tarvinnut vesillä apua, koska polttoaine loppuu – Meripelastusseuran valmiuspäällikkö: Täysin turha vaaran aiheuttaja

Meripelastusseuran mukaan polttoainetta kannattaa varata mukaan noin 30 prosenttia enemmän kuin arvioi tarvitsevan.
Meripelastusseuran mukaan tavanomaisena kesänä polttoaineen loppumisesta johtuvia tehtäviä on noin 4–6 prosenttia kaikista tehtävistä. Kuva: Heikki Saukkomaa

Veneilijöiden yllättäen tyhjentyneet polttoainetankit ovat työllistäneet vapaaehtoisia meripelastajia alkukesänä tavallista enemmän, kertoo Meripelastusseura.

Meripelastusseuran mukaan tavanomaisena kesänä polttoaineen loppumisesta johtuvia tehtäviä on noin 4–6 prosenttia kaikista tehtävistä. Tänä kesänä yli 10 prosenttia eli joka kymmenes vapaaehtoisten meripelastajien pelastustehtävistä on kuitenkin johtunut siitä, että polttoaine on yllättäen loppunut kesken matkan.

Turvallisuus- ja valmiuspäällikkö Marko Stenberg neuvoo, että veneilijöiden kannattaa varata matkalle noin 30 prosenttia enemmän polttoainetta kuin arvioi matkalle tarvitsevansa. Sääolot voivat myös muuttaa polttoaineen kulutusta.

– Polttoaineen loppuminen kesken matkan on täysin turha vaaran aiheuttaja, Stenberg toteaa Meripelastusseuran tiedotteessa.

Hän muistuttaa, että apua voi joutua odottamaan pitkäänkin, jos polttoaine loppuu yllättäen.

Meripelastusseura suoritti viime vuonna yhteensä 2 126 tehtävää. Näistä yli 600 oli eriasteisia avustustehtäviä.

Uusimmat

Fingerpori

comic