Uutiset

Ainakin kahdeksan kuollut Pariisissa asuinrakennuksen palossa

Poliisi epäillee rakennuksen syttymisen syynä olevan rikollinen toiminta.
Palomies kiipeää kohti tulta asuintalon palaessa Pariisissa varhain tiistaina. Palossa sai surmansa ainakin yhdeksän ihmistä. Kuva: BENOIT MOSER / BSPP HANDOUT

Ainakin kahdeksan ihmistä on saanut surmansa asuinrakennuksen palossa Pariisin lounaisosassa, kertoivat pelastustyöntekijät BBC:n mukaan.

Palon syiden tutkimusten yhteydessä on pidätetty yksi nainen.

Palossa loukkaantui liki 30 ihmistä, joiden joukossa on kolme palomiestä. Yksi loukkaantuneista on vakavassa tilassa.

– Uhrien määrä voi vielä nousta, sillä rakennus palaa yhä seitsemännessä ja kahdeksannessa kerroksessa, kertoi pelastuspalvelun tiedottaja uutistoimisto AFP:lle. Rakennuksessa on kahdeksan kerrosta.

Tulipalo raivoaa Pariisin 16. kaupunginosassa, ja sen syystä ei vielä ole varmuutta.

Ranskan televisio näytti ikkunoista ulos ulottuvat liekit rakennuksessa, joka on pystytetty 1970-luvulla.

Palo ehkä rikollisesti sytytetty

Pariisilainen syyttäjä Remy Heitz sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan, että palo saattaa olla rikollisesti sytytetty.

– Kyseessä on erityisen hurja tulipalo, sanoi kapteeni Clement Cognon Pariisin pelastuspalvelusta BFM-tv:lle.

Palo levisi rakennuksen kahteen kerrokseen tiistain vastaisena yönä pakottaen jotkut asukkaat kiipeämään läheisille katoille pakoon tulta ja savua.

Palomiehiä on paikalla noin 200 henkilöä. Lähellä olevat rakennukset on varotoimenpiteenä evakuoitu. Lähellä on myös Eiffel-torni.

Pariisin pormestari Anne Hidalgo kirjoitti Twitterissä, että kaupunki suree palon uhreja. Vain vajaa kuukausi sitten kaasuräjähdyksessä Pariisin keskustassa kuoli neljä ihmistä.

Uusimmat