Uutiset

Airolan näyttelijäsiskosten kotipihalla oli kesäteatteri ja merimiehiä nukkui nurkissa – "Kaiken maailman kadunmiehiä värvättiin mukaan"

Jussi-palkittu Oona Airola ja Aikuiset-sarjan tähti Anna Airola kasvoivat tähtirooleihin Ykspihlajan Työväen näyttämöllä ja tšehovilaiseen pihapiiriin perustetussa kesäteatterissa. Nyt boheemin ja kulttuuripitoisen lapsuuden eläneet siskokset kaipaavat naisille lisää moniulotteisia rooleja – miehen kasvua on tuettu jo riittävästi.
Anna Airola (oik.) viihtyy vapaa-ajalla parhaiten siskonsa Oona Airolan, muiden sisarustensa tai vanhempiensa kanssa. Kuva: MEERI UTTI
Anna Airola (oik.) viihtyy vapaa-ajalla parhaiten siskonsa Oona Airolan, muiden sisarustensa tai vanhempiensa kanssa. Kuva: MEERI UTTI

Ykspihlajan työläiskaupunginosassa oli aikoinaan vilkas satama, ja sen lähellä 1900-luvun vaihteessa perustettu saha.

Saha hiljeni, mutta sen konttorirakennus sai uuden elämän. Siihen muutti Airoloiden perhe. Isä Tuomas ja äiti Outi Airola sekä viisi sisarusta: Sara, Laura, Oona, Anna ja Arppa Airola.

Kokkolan Ykspihlajan kaupunginosa vilisi toimintaa ja kulttuuria 1900-luvun lopulla: työväenlaulajat lauloivat, torvisoittokunta soitti ja ulkomaisia merimiehiä pyöri kaduilla ja merimiesbaareissa.

Myös Airoloiden perhepiirissä riitti elämää.

Äiti-Outi työskenteli toimittajana, mutta oli sen lisäksi aktiivisesti mukana kaupunginosan kulttuuritoiminnassa. Isä Tuomas oli muusikko, joka keikkaili ja opetti siinä sivussa sellonsoittoa.

Lapset lauloivat ja soittivat yhdessä, leikkivät ja hoitivat perheen eläimiä: hevosia, lampaita, possuja, kanoja ja koiria.

– Siinä sivussa harrastettiin taiteita, eikä sitä silloin edes ymmärtänyt, että se on taidetta – se on aina kuulunut elämään, Anna Airola kertoo.

Kesäteatteri tšehovilaisessa pihapiirissä

Merkittävä osa kaupunginosan kulttuurielämää oli Ykspihlajan Työväen näyttämö, joka sijaitsi parin sadan metrin päässä Airoloiden kotoa. Siitä tuli iso osa myös Oonan ja Annan elämää, ja siellä Anna Airola näytteli ensimmäisen kerran seitsemänvuotiaana ja siitä lähtien vuosittain.

– Ei sitä silloin edes tajunnut, etteivät kaikki perheet tee niin, Oona Airola sanoo.

Sisarukset eivät pidä perhettään perinteisenä taitelijaperheenä, vaikka taide olikin arjessa vahvasti läsnä. Äitiään Oona kylläkin kuvaa monessa mukana olevaksi elämäntapataiteilijaksi.

Vuonna 2007 Outi perusti perheen kotipihalle kesäteatterin.

Näyttämö rakennettiin pihalle ja nouseva katsomo syntyi luontevasti kotitalon katetulle verannalle. Esityksiä alettiin suunnitella aina jo varhain keväällä.

– Kaiken maailman kadunmiehiä värvättiin mukaan näyttelemään, Anna Airola kertoo.

– Sellaisia, jotka eivät olleet koskaan näytelleet, täydentää Oona Airola.

Lopulta kasassa oli sekalainen porukka, ja hauskaa oli, kun esitykset rönsyilivät pitkin merenrannalla sijainnutta pihapiiriä.

Kesäteatterissa esitettiin useita Anton Tšehovin näytelmiä, koska Outi Airolan mielestä heidän pihansa oli tšehovilainen ympäristö. Tšehovin näytelmät saivat Airoloiden kesäteatterissa uudet sovitukset ja muokatut nimet: Kirsikkapuistosta tuli Bonsaipuisto, Vanja-eno muuttui Vanja-enoxi ja Lokki oli läheisen Potin lahden mukaan Potin lokki.

Kesäteatterista tuli Airoloiden pihan perinne, joka jatkuu edelleen.

Naisten näkökulma jälleenrakennuksesta

Pari viikkoa sitten Oona Airola, 30, kipusi Kaapelitehtaan lavalle ja pokkasi uransa toisen Jussi-palkinnon.

Tällä kertaa hän sai parhaan naispääosan palkinnon Markku Pölösen ohjaamasta elokuvasta Oma maa.

Jatkosodan jälkeiseen jälleenrakennusaikaan sijoittuva elokuva kertoo, kuinka Oonan näyttelemä, varakkaan perheen Anni jättää turvallisen elämän taakseen ja lähtee raivaamaan puolisonsa Veikon kanssa omaa tilaa keskelle Pohjois-Karjalan metsää.

– Tämä elokuva on pala historiaa, jota meillä ei ole ennen näytetty, Oona Airola kertoo.

Hän ihmettelee liikuttuneena, miksi sodan jälkeisestä jälleenrakennusajasta puhutaan niin vähän, eikä siitä juuri opeteta koulussa.

Hän harmittelee myös sitä, että naisten näkökulmasta ei ole juuri tehty sotaelokuvia.

– Naiset tekivät hirveän määrän töitä, kun rintamalta palasi raajoja menettäneitä veteraaneja, jotka eivät voineet tehdä monia töitä.

Elokuva on tehnyt myös vaikutuksen Suomen jälleenrakennuksessa mukana olleisiin.

Oona kertoo, kuinka hän seurasi kyynel silmässä, kun elokuvan ennakkonäytöksissä vanhat ihmiset nousivat seisomaan ja kertoivat, että ”tämä on minun elämäni, tuo olin minä”.

Levoton sukupolvi

Myös Anna, 25, on päässyt jo kokeilemaan siipiensä kantavuutta isossa pääroolissa Ylellä parhaillaan esitettävässä Aikuiset-sarjassa.

Helsingin Kallioon sijoittuvassa sarjassa Oona ja hänen paras ystävänsä Arttu haahuilevat nuoruuden ja aikuisuuden välimaastossa osaamatta päättää, mitä elämältään haluavat: lähettääkö ihastukselle viestiä ja mikä olisi sopiva nimi omalle kahvilalle.

Sarja kuvaa Anna Airolan mielestä hyvin hänen oman sukupolvensa nuorien päättämättömyyttä ja heidän elämäänsä liittyvien valintojen lähes rajatonta määrää.

– Meillä on kaikki valta päättää mitä tehdä elämässä: voi valita mitä tehdä työkseen ja kenen kanssa olla parisuhteessa.

Se aiheuttaa hänen sukupolvelleen levottomuutta, koska jossain on aina jokin vielä parempi vaihtoehto.

Anna pitää sarjassa myös siitä, että siinä nauretaan niille, joilla menee hyvin ja heidän pienille ongelmille.

Pakokauhu ennen ensi-iltaa

Vaikka Airoloilla musiikki soi ja teatteria tehtiin omassa pihapiirissä, ei näyttelijän ammatti ollut kummallekaan itsestään selvä valinta. Anna haaveili nuorempana toimittajan ammatista. Näyttelemisen hän ajatteli pitää hyvänä harrastuksena.

Oona puolestaan oli kiinnostunut eläinlääkärin tai muusikon ammatista. Hänen ensikosketuksensa vakavampaan teatterin tekemiseen ei ollut suoranainen menestys.

Hän pääsi pääsykokeiden kautta Kokkolan kaupunginteatterin näytelmään. Ennen ensi-iltaa iski kuitenkin pakokauhu.

– Huomasin, että en minä halua näytellä: täytyy pitää typeriä roolivaatteita ja näytellä. Olisin halunnut tehdä musiikkia.

Onneksi esitykseen kuului yksi musiikkikappale, jota Oona tykkäsi esittää.

Traagisin piste hahmosta esiin

Sisarukset ovat näytelleet myös yhdessä muun muassa Kom-teatterin Koko Suomi vihaa -esityksessä, jonka he toteuttivat yhdessä siskonsa Lauran kanssa.

Heidän mukaansa sisaruudesta on näyttelemisessä ja teatterin tekemisessä hyötyä. Tiiviin yhteiselon myötä sisaruksille on muodostunut hyvin samankaltainen maailmankuva, estetiikka ja huumori.

Kun he suunnittelevat kohtausta, yhteinen tyylilaji tai näkökulma löytyy kuin napista painaen.

– Me kaivetaan hahmoon aina sitä traagisinta pistettä, Anna Airola kuvailee.

Myös suosikkihahmot ovat heillä samoja.

– Me tykätään aina siitä, joka on kaikista sydäntäsärkevin ja pahiten pulassa, Oona nauraa.

”Hei susta voi tulla leffaohjaaja”

Yksi Suomen menestyneimmistä näyttelijöistä Kati Outinen mainitsi vähän aikaa sitten Helsingin Sanomien haastattelussa, että hänen elokuvauransa on ohi, koska keski-ikäisille naisille ei ole juuri rooleja tarjolla.

Aihe on tuttu siskoksillekin.

Kummallekaan ei tule mieleen ainoatakaan suomalaista elokuvaa, jonka toiminnallisesti keskeinen henkilö olisi keski-ikäinen tai sitä vanhempi nainen. Naiset ovat Oonan mielestä aivan liian usein äidin tai nuoren miehen kasvua tukevan henkilön roolissa.

Ongelma on heidän mukaansa syvällä historiassa ja yhteiskunnan rakenteissa.

– Se lähtee todella paljon jo kasvatuksesta. Sanotaanko 17-vuotiaalle tytölle, joka katsoo kiinnostuneena kameraa, että ”hei susta voi tulla leffaohjaaja”, vai onko perinteessä ajatus, että ohjaaja on mies, Oona Airola kysyy.

Oona myös muistuttaa, että elokuvien mieskeskeisyys liittyy osin siihen, että kirjallisuuden historia on jo vuosisatojen takaa hyvin miesvaltainen.

Samassa hän saa idean kirjoittaa 60-vuotiaan naisen tarinan.

Oona Airola on muutenkin ihmetellyt keskustelua miesten ja naisten asemasta. Ykspihlajassa hän tottui siihen, että naiset tekevät raskaita töitä siinä missä miehetkin.

Anna puolestaan muistelee, kuinka koulussa pojat tarttuivat sähkökitaroihin, kun tytöt lauloivat. Kerran yksi tyttö valitsi soittimekseen sähkökitaran.

– Se oli todella siistiä ja samalla outoa, muistelee Anna Airola.

Merimiehiä kotona nukkumassa

Helsingissä asuessaan Oona Airola on yllättynyt rasismista käydystä keskustelusta. Ykspihlajassa hän tottui siihen, että ulkomaisia merimiehiä kulki satamakorttelien kaduilla. Välillä heitä eksyi myös Airolan tiluksille.

He katselivat hevosia ja lampaita, ja joskus Oona talutti hevosellaan maailman toiselta puolelta saapuneita merimiehiä.

Joskus heidän kotonaan nukkui merimiehiä, jos he eivät olleet muualta löytäneet yösijaa.

Vasta jälkeenpäin Oona on ymmärtänyt, kuinka erikoinen paikka Ykspihlaja on.

– Aika ainutlaatuinen paikka.

Oona Airola

Oona Airola, 30, on näyttelijä ja laulaja, joka on voittanut kaksi Jussi-palkintoa: paras naispääosa elokuvasta Oma maa (2018) ja paras naissivuosa elokuvasta Hymyilevä mies (2017).

Näytellyt elokuvissa Aurora, Oma maa, Hymyilevä mies ja Sorceress sekä televisiosarjassa Meidän pitää puhua.

Näytellyt Kom-teatterin Veriruusuissa ja Helsingin kaupunginteatterin näytelmässä Tenorit liemessä.

Tekee musiikkia taiteilijanimellä Oona ja on julkaissut singlen Brahenkenttä.

Laulaa Ykspihlajan kino-orkesterissa.

Anna Airola

Anna Airola, 25, on näytellyt televisiosarjassa Aikuiset ja lyhytelokuvassa Hevoshullut.

Tehnyt siskojensa Oona ja Laura Airolan kanssa näytelmän Koko Suomi vihaa KOM-teatteriin.

Näytellyt kahdessa kuunnelmassa: Olipa kerran Kalliossa ja Taimilaatikko. Kuunnelmat saavat ensi-iltansa tänä vuonna.

Opiskelee Teatterikorkeakoulussa toista vuotta.

Laulaa Ykspihlajan kino-orkesterissa.

Uusimmat

Fingerpori

comic