Uutiset

Aku Ankkoihin iski sensuuri – neuvostoagenttien puheita, kummituksia ja köyhälistön kurjuutta siivottiin piiloon

Alussa on vanha linna Skotlannin nummilla. Salakäytäviä, umpeen muurattuja ovia, askelia pimeillä käytävillä, selittämättömiä katoamisia, luurangon varjo seinällä. Ja kaiken keskellä Roope Ankka kera sukulaispoikien.

Eletään 1970-luvun alkua, on keskiviikko ja postinkantaja sujauttaa joensuulaisen Ronkaisen perheen laatikkoon Aku Ankan – sen,josta käynnistyy Carl Barksin jatkosarja Vanhan linnan salaisuus vuodelta 1948.

Tarina jää kummittelemaan Timo-pojan päähän. Hän vaatii vanhempiaan lukemaan pelottavan sarjakuvan yhä uudestaan. Lopulta äiti ja isä väsyvät ja Timon on otettava käyttöön äärimmäiset keinot. On pakko oppia lukemaan ihan itse.

Tähän asti kyseessä on se tavallinen suomalainen tarina. Suuri osa kansakunnasta on omaksunut lukutaidon Aku Ankka kourassa, luultavasti pyjama päällä, kerrossängyssä maaten.

Timo Ronkaisen Ankka-suhde etenee kuitenkin pitemmälle, paljon pitemmälle.

Tätä nykyä Ronkainen on viisikymppinen piirtäjä ja sarjakuvaneuvos. Hän on kirjoittanut Barksin Ankoista ja muista Disney-aiheista kasapäin sivistyneitä artikkeleita ja toimittanut viimeiset kaksikymmentä vuotta kunnianhimoista fanilehteä nimeltä Ankkalinnan Pamaus.

Intohimoisen harrastuksen viimeisin seuraus on juuri painosta tullut lähes 300-sivuinen esseekokoelma Carl Barks – Ankkamestarin salaisuus.

-Kun aloin toimittaa Pamausta vuonna 1998, ajattelin, että aiheet loppuvat nopeasti. Mitä enemmän olen Disney-sarjoihin uppoutunut, sitä enemmän huomaan olevani vasta alussa.

Ajatuspolkuja muinaiseen Jerusalemiin

Niin, Ronkaisen esseiden lukijat tietävät: Carl Barksin (1901–2000) ankoista avautuu yllättäviä näkymiä historiaan, psykologiaan, kirjallisuuteen ja ties mihin teemoihin aina länsimaisen kulttuurin syvimpiä pohjavirtoja myöten. Roopen rahasäiliöstä mutkittelee ajatuspolkuja aina muinaiseen Jerusalemin temppeliin saakka.

Ankkalinnan Pamauksen kaltaisia Disney-teemaisia fanijulkaisuja ilmestyy monessa maassa. Tekstien tyylilajit vaihtelevat akateemisesta vakavuudesta kieli poskessa -meininkiin.

-Luin saksalaisesta Der Hamburger Donaldist -lehdestä biologin laatiman tutkielman, joka käsittelee Aku Ankan hampaita. Ne tulevat kummasti esiin vain kun Ankka raivostuu, Ronkainen kertoo esimerkin hilpeästä asenteesta.

Timo Ronkainen itse on kirjoittanut esseitä esimerkiksi kylmästä sodasta ja politiikasta Barksin sarjakuvissa.

Analyysiin on päässyt myös ankkamestarin suhde paranormaaleihin ilmiöihin otsikolla Höpsismi, huuhaa ja humpuuki.

Höpsismin taustalta Ronkainen löytää 1950-luvun Yhdysvaltojen monenkirjavat muoti-ilmiöt suosituista menestysoppaista scientologiaan.

Ronkaista lukiessa paljastuu monta yllättävää seikkaa – sekin, että Barks keksi skeptikkojen järjestön eli Epäuskoisten Yhdistyksen (The Sceptics Club) ennen kuin sellaista oli oikeasti olemassa.

Suomalaisille Barks avasi 1950-luvulta lähtien näkymän Amerikan ihmeisiin ja samalla omaan tulevaisuuteemme. Televisiojulkisuuden parodia kohtasi Aku Ankan lukijat ennen kuin Suomessa edes oli televisiolähetyksiä.

Aku pyrkii studiolamppujen paahteeseen epätoivon vimmalla muun muassa tarinassa Puhuva koira – vuosikymmeniä etuajassa meikäläisiä Kola-Olleja.

Ronkainen huomauttaa, että Andy Warholkin lanseerasi ajatuksen viidentoista minuutin julkisuudesta paljon Puhuvaa koiraa myöhemmin.

Kriittinen amerikkalaisuuden kuvaaja

Funny-animal -lajityypin sarjakuviin ei yleensä kätkeydy kummoisiakaan syvätasoja. Barks on harvinainen poikkeus.

-Barksin töistä löytää ironiaa, satiiria ja kyynisyyttäkin. Ne ovat täysin vastakkaisia etenkin sodanjälkeiselle, sokeroidulle Disneyn eetokselle, Ronkainen luonnehtii.

Aku Ankka -tarinoissa tapahtumia kuljettavat huumorin alla synkät virrat: kateus, häpeä, mustasukkaisuus. Myös kohtalo, sattuma ja onnetar riepottavat ankkaparkoja. Barks muotoilee inhimillisiä komedioitaan klassisen tragedian keinoin.

-Tunteita Barks kuvaa hahmojensa eleiden ja ilmeiden avulla tehokkaammin kuin yksikään runoilija, Ronkainen innostuu ylistämään.

Barksissa on myös yhteiskunnallista potkua. Häntä on pidetty jopa yhtenä populaarikulttuurin kriittisimmistä amerikkalaisuuden kuvaajista. Roope-sedän luoja paljastaa palvottujen ryysyistä rikkauksiin -tarinoiden kääntöpuolen, epäonnistujien suuren massan.

-Niistä tuhansista yritteliäistä sieluista, jotka kaikesta ahkeruudesta huolimatta eivät menestyneet, ei yleensä kerrota mitään. Paitsi Aku Ankassa.

Aku ponnistelee ja epäonnistuu kerta kerran jälkeen. Timo Ronkainen on tilastoinut Barksin kymmensivuiset tarinat ja laskenut, että Aku tienaa elantoa 52 eri ammatissa.

Useimmiten Aku on palkollinen, mutta kokeilee yrittäjän elämää esimerkiksi sateentekijänä ja savulentäjänä.

Barks itse kompuroi vähäisellä menestyksellä ammatista toiseen ennen kuin viimein pääsi omalle alalleen.

Taiteilijan kokemukset kanalanpitäjänä näkyvät suoraan Kohtalokkaat kanat -tarinassa: Aku kohtaa elinkeinon kaikki vitsaukset piinallisen perusteellisesti, törkyhintaisista rehuista sairasteleviin elikoihin.

Tabujen rikkoja päätyi sensuuriin

Barks sai piirtää tarinoitaan yllättävän vapaasti, vaikka 1950-luvun USA:ssa sarjakuvat muutoin syynättiin otsa rypyssä.

Kiellettyjen asioiden listalla olivat esimerkiksi sairaus, kuolema, politiikka, hämähäkit ja epämiellyttävät hajut.

Barks rikkoi tabuja minkä ehti, mutta aikojen myötä hänenkin töitään on päätynyt sensuuriin. Aku Ankka pelastaa Tyhjälän joulun -tarinan slummeja ja rääsyläisiä siistittiin joissakin maissa vielä 1960-luvulla.

Myös Vanhan linnan salaisuuden kaltainen goottikauhu muuttui sopimattomaksi, eikä sitä enää 1970-luvulla suvaittu muiden pohjoismaiden Ankka-julkaisuissa. Nuoren Ronkaisen onneksi Suomen Aku Ankan toimitus veti omaa linjaansa.

-Vanhoja Barkseja metsästettiin ties mistä. Kielinero toimittaja Markku Saarinen suomensi Vanhan linnan salaisuuden kuulemma serbokroatiasta, Ronkainen kertoo.

Brutaali ja utopia = Brutopia

Sensuuria mahtuumyös suomalaiseen Ankka-historiaan. Ronkainen tarjoilee esimerkkejä useassa esseessään.

Käy ilmi, että Paasikivi–Kekkosen ulkopoliittinen linja ulotti vaikutuksensa myös Ankkalinnaan.

Barks piikitteli Neuvostoliittoa ja muita kommunistimaita 1950-luvulla keksimällään mielikuvitusvaltio Brutopialla. Nimi on yhdistelmä sanoista brutaali ja utopia. Ja vihjeet ovat selvät: tanssitautia aiheuttava sädease saa Brutopian tylyt agentit tanssimaan ripaskaa.

Brutopia-tarinat ilmestyivät Suomessa vitkaan ja siistityin tekstein. Täkäläisiä lukijoita varjeltiin siltäkin tiedolta, että agentit kutsuvat toisiaan sanalla comrade, toveri, ja huutelevat kumouksellisia tunnuksia.

Vallankumousta ylistävä iskulause pyyhittiin pois myös Kapteeni Kyrmyn salaperäinen laiva -tarinan suomennoksesta vuonna 1966.

Konsti oli omaperäinen.

-Kuplaan ladottiin hätäisesti teksti “Sammuttakaa valot!”

Timo Ronkainen

Vuonna 1967 syntynyt piirtäjä ja sarjakuva-alan moniosaaja on syntyisin Pohjois-Karjalasta mutta asuu nykyisin Helsingissä.
Ronkainen sai alkuvuodesta Suomen sarjakuvaseuran myöntämän sarjakuvaneuvoksen arvonimen.
Ronkaisen sarjakuvatuotantoon sisältyy runsaasti tilaustöitä, viestintä- ja infosarjakuvia.
Parhaillaan Ronkainen työstää sarjakuvaversioita suomalaisen kioski- ja radioviihteen klassikoista, nimimerkki Outsiderin luomista Pekka Lipposen ja Kalle Kustaa Korkin seikkailuista.
Ronkainen on toimittanut, taittanut ja kuvittanut vuodesta 1998 asti ilmestynyttä Ankkalinnan Pamaus -fanijulkaisua eli fanzinea. Suomalaisten ankistien ja barksistien erikoislehti ilmoittaa julkaisevansa “tieteellisiä, puolitieteellisiä, poikkitieteellisiä, nostalgisia, bibliografisia, monografisia yms. artikkeleita Disney-sarjakuvista, animaatioelokuvista ja niiden tekijöistä läheltä ja kaukaa”.
Ronkaiselta on tänä keväänä ilmestynyt kirja Carl Barks, Ankkamestarin salaisuus (Zum Teufel). Seuraavaksi Ronkainen valmistelee yleisesitystä Disney-sarjakuvien historiasta.

Asiasanat

Uusimmat