Uutiset

Älypuhelin vaihdetaan uuteen keskimäärin kahden ja puolen vuoden välein

Hidastuvalla älypuhelinmarkkinalla käyttäjät vaihtavat uuteen puhelimeen entistä harvemmin, kertoo tutkimusyhtiö Gartner.

– Kypsillä markkinoilla älypuhelinkäyttäjät pidentävät puhelimen elinkaarta 2.5 vuoteen, eikä tämä tule dramaattisesti muuttumaan seuraavan viiden vuoden aikana, toteaa Gartnerin tutkimusjohtaja

Roberta Cozza

yhtiön tiedotteessa.

Osittain tähän vaikuttavat myös teleoperaattorien muuttuvat bisnesmallit: enää niillä ei ole rutiininomaisesti tapana tarjota asiakkailleen ”ilmaista” puhelinta juuri kahden vuoden välein.

Kehittyvillä markkinoilla älypuhelin vaihtuu 2.2-2.5 vuoden välein, kun taas peruspuhelimen elinkaari on vähintään kolme vuotta. Vuonna 2015 älypuhelinmyynnin volyymi ohitti peruspuhelinmyynnin ensimmäistä kertaa myös Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Gartnerin ennusteen mukaan älypuhelinmyynti kasvaa kuluvan vuoden aikana seitsemällä prosentilla 1.5 miljardiin kappaleeseen. Myynti siis hidastuu voimakkaasti viime vuoden 14.4 prosentin kasvusta. Vuonna 2020 älypuhelinmyynnin ennustetaan olevan 1.9 miljardia kappaletta.

Pohjois-Amerikassa, läntisessä Euroopassa, Japanissa ja osassa Aasian-Tyynenmeren aluetta jo yhdeksällä käyttäjällä kymmenestä on älypuhelin. Suurin kasvupotentiaali taas löytyy Intiasta.

Asiasanat

Fingerpori

comic

Uusimmat