Uutiset

Amazonin perustaja ja toimitusjohtaja Jeff Bezos jättää tehtävänsä – kiistelty miljardööri kertoo keskittyvänsä jatkossa muun muassa hyväntekeväisyyteen

Bezos ei jätä yhtiötä täysin, vaan siirtyy toimimaan hallituksen puheenjohtajana. Yhtiön mukaan yhtiön pilvipalveluista vastaava Andy Jassy nousee toimitusjohtajan tehtäviin kolmannella neljänneksellä.
Verkkokauppajätti Amazonin perustaja ja toimitusjohtaja Jeff Bezos jättää tehtävänsä tänä vuonna. Lehtikuva/ AFP / Denis Charlet

Verkkokauppajätti Amazonin perustaja ja toimitusjohtaja Jeff Bezos jättää tehtävänsä tänä vuonna. Yhtiön mukaan Andy Jassy nousee toimitusjohtajan tehtäviin kolmannella neljänneksellä.

Yhtiö ilmoitti yli 7,2 miljardin dollarin liikevoitosta viime vuoden viimeisellä neljänneksellä, jolle sijoittui myös joulusesonki. Vuoden 2019 viimeiseen neljännekseen verrattuna yhtiö yli kaksinkertaisti voittonsa.

Samalla neljänneksellä yhtiön liikevaihto nousi 44 prosenttia 125,6 miljardiin dollariin verrattuna samaan jaksoon aiempana vuonna.

Koronapandemian ja sen vastaiseen taisteluun valjastetut karanteenit ja liikkumisrajoitukset kasvattivat verkko-ostamista ympäri maailman.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Bezos sanoi paikallista aikaa tiistaina aikovansa kohdistaa tehtävänsä jättämisen jälkeen huomionsa hyväntekeväisyystyöhön sekä avaruuteen ja mediaan liittyviin projekteihin.

–  Minulla ei ole ikinä ollut enempää energiaa, ja tässä ei ole kyse eläköitymisestä, Bezos sanoi eroaikeistaan ilmoittavassa kirjeessä, jonka hän lähetti yhtiön työntekijöille.

Miljardööri ei jätäkään yhtiötä täysin, vaan siirtyy jatkossa toimimaan hallituksen puheenjohtajana.

Bezosin mukaan hän aikoo uudessa tehtävässään olla edelleen mukana yhtiön tärkeissä hankkeissa. Jatkossa hänellä riittää kuitenkin paremmin aikaa ja energiaa keskitettäväksi kahteen rahastoon Day 1 Fundiin ja Bezos Earth Fundiin, yhdysvaltalaislehti Washington Postiin ja muihin intohimon kohteisiinsa.

Bezos: Innovaatiot ovat siivittäneet Amazonin kehitystä

Bezos painottaa erinäisten keksintöjen merkitystä yhtiön kehitykselle ja listaa muun muassa e-kirjojen lukemiseen tarkoitetun Kindle-laitteen, virtuaaliavustaja Alexan sekä kertoo yrityksen olleen edelläkävijä asiakasarvostelujen saralla.

–  Tänä päivänä me työllistämme 1,3 miljoonaa lahjakasta, omistautunutta ihmistä, palvelemme satoja miljoonia asiakkaita ja yhdistyksiä sekä olemme laajalti tunnistettu yhdeksi maailman menestyneimmistä yrityksistä, Bezos suitsutti kirjeessään.

Vaikka miljardööri ylistää kirjeessään yhtiön työntekijöitä, on Amazon joutunut vuosien varrella kovan kritiikin kohteeksi, koska työolot sen varastoissa ja jakelussa ovat karut.

–  Työntekijät korottavat ääntään, marssivat ulos ja järjestäytyvät surkeita työoloja vastaan. Pienet yritykset pitävät yhtä haastaakseen Amazonin kilpailun vastaiset käytännöt, sanoo aktivistiryhmistä koostuvan Athena-koalition edustaja Maurice BP-Weeks AFP:n mukaan.

Amazonin kerrotaan kuitenkin olleen edelläkävijänä tarjoten kaikille työntekijöillensä vähintään 15 dollarin tuntipalkan. Lisäksi yhtiö on sijoittanut miljardeja koronan lieventämiseen, kertoo AFP.

Miljardöörien vaurastimen saanut kritiikkiä

Niin Bezos kuin monet muutkin miljardöörit ovat myös saaneet kritiikkiä siitä, että heidän omaisuutensa arvo on kasvanut kovaa vauhtia koronapandemian aikana, kun samaan aikaan miljoonat ovat menettäneet työnsä viruksen sulkiessa yrityksiä ja palveluita.

Uutiskanava CNBC kertoi joulukuussa, että Bezosin omaisuus oli kasvanut yli 70 miljardilla dollarilla vuoden 2020 aikana.

Avustusjärjestö Oxfamin mukaan maailman kymmenen rikkaimman ihmisen omaisuuksien yhteenlaskettu arvo nousi pandemian aikana 540 miljardilla dollarilla, kertoi Britannian yleisradioyhtiö BBC reilu viikko sitten. Järjestön mukaan tällä summalla voitaisiin estää maailmaa ajautumasta köyhyyteen viruksen vuoksi ja maksaa myös rokotteet kaikille maailman ihmisille.

Amazonilla ja muilla teknologiajäteillä on arvioitu myös olevan liikaa valtaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa edustajainhuoneen lakivaliokunta arvioi viime syksynä, että yhdysvaltalaiset teknologiajätit Amazon, Apple, Facebook ja Google ovat ”monopoleja”, jotka käyttävät väärin asemaansa markkinoilla.

Myös EU:ssa on pyrkimyksiä säännellä teknologiajättien toimintaa verkossa. Edellä mainitut yhtiöt tarjoavat palveluita, joita ihmiset käyttävät päivittäin ja näin yhtiöillä on huomattavaa vaikutusvaltaa siihen, miten elämä verkossa soljuu.

Autotallin perukoilta maailmanlaajuiseksi jätiksi

Bezos perusti Amazonin omassa autotallissaan vuonna 1994. Alkujaan verkkokirjakaupaksi perustetusta yhtiöstä on sittemmin tullut maailmanlaajuinen teknologia- ja verkkokauppajätti, jonka tarjonta on erittäin laaja aina elektroniikasta elintarvikkeisiin ja suoratoistopalveluihin.

Bezosin seuraaja Jassy tuli uutistoimisto AFP:n mukaan taloon alkujaan markkinointijohtajaksi vuonna 1997.

Jassy johtaa tällä hetkellä Amazonin pilvipalveluyksikköä Amazon Web Servicesiä. Amazonin verkkosivujen mukaan yksikkö tarjoaa pilvipalveluita yrityksille. Yksikkö aloitti sivujen mukaan toimintansa vuonna 2006. Amazon Web Services on ollut AFP:n mukaan yksi Amazonin tuottoisimmista yksiköistä.

Bezos nousi itse Amazonin myötä maailman rikkaimmaksi ihmiseksi. Hänen henkilökohtaisen omaisuutensa arvon arvioidaan olevan noin 196 miljardia dollaria, eli noin 163 miljardia euroa. Bezosin varakkuudesta kertovat muun muassa AFP ja talouslehti Forbes.

Hän käy kuitenkin maailman varakkaimman tittelistä tiukkaa kisaa sähköautoja valmistavan Teslan ja avaruusyhtiö SpaceX:n perustaneen Elon Muskin kanssa. Musk ehti mennä alkuvuodesta hetkellisesti maailman varakkaimmaksi henkilöksi, ohittaen Bezosin. Joidenkin arvioiden mukaan Musk olisi edelleenkin Bezosin edellä. Näin kertoo muun muassa talousuutistoimisto Bloomberg.

Forbesin mukaan Muskin omaisuuden arvo on puolestaan noin 188 miljardia dollaria eli noin 156 miljardia euroa ja täten vähemmän kuin Bezosin. CNBC kertoi joulukuussa Muskin omaisuuden arvon kasvaneen 140 miljardilla dollarilla vuonna 2020.

Uusimmat

Fingerpori

comic