Uutiset

Analyysi: Kaikki hyvinvointialueet eivät voi hyvin – aluetutkijan mukaan erojen tasaaminen sote-uudistuksessa on ”äärimmäisen iso ja vaikea tehtävä"

Konsulttitoimisto MDI:n analyysin mukaan uusien hyvinvointialueiden valmiiksi suuret erot kasvavat entisestään, mikä tietää ongelmia sote-uudistukselle. Aluejako on sekä aluetalouden että väestöpohjan näkökulmasta erittäin haavoittuva, arvioi aluetutkija Timo Aro.
Aluetutkija Timo Aron mukaan kipeästi kaivatun sote-uudistuksen haastaa se, että Suomessa alueiden väliset erot eivät ole muuttuneet suuntaan tai toiseen vuosikymmenien aikana yrityksistä huolimatta. Kuva: Kari Mankonen
Aluetutkija Timo Aron mukaan kipeästi kaivatun sote-uudistuksen haastaa se, että Suomessa alueiden väliset erot eivät ole muuttuneet suuntaan tai toiseen vuosikymmenien aikana yrityksistä huolimatta. Kuva: Kari Mankonen

Sote-uudistuksen yksi tavoite on tasata hyvinvointi- ja terveyseroja eri alueiden ja väestöryhmien välillä. Nykyisellä hyvinvointialuejaolla tämä on äärimmäisen iso ja vaikea tehtävä, sanoo aluetutkija Timo Aro.

Valtiotieteiden tohtori Aro on erityisasiantuntijana aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:ssä, jonka asiantuntijaryhmä on vertaillut analyysissaan perustettavia 21 hyvinvointialuetta ja Helsinkiä. Sote-uudistuksessa vastuu sosiaali- ja perusterveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä ja tuottamisesta siirtyy kunnilta hyvinvointialueille.

Analyysin mukaan hyvinvointialueiden alueelliset ja sosiaaliset erot ovat todella suuret, kun sote-uudistuksen on tarkoitus astua voimaan vuonna 2023. Oletettavasti erot kasvavat edelleen 2020- ja 2030-lukujen aikana.

Lähtötilanteessa alueelliset erot ovat merkittäviä erityisesti elinvoiman, sairastavuuden ja tulevan kehityksen osalta.

– Tässä mielessä tavoite hyvinvointi- ja terveyserojen tasaamisesta on valtavan kunnianhimoinen. Eri alueilla on erilaiset mahdollisuudet saavuttaa se, Aro toteaa.

– Hyvinvointialueiden aluejako, jolla lähdetään liikkeelle, on sekä aluetalouden että väestöpohjan näkökulmasta erittäin haavoittuva. 10–15 vuoden päästä ollaan helposti tilanteessa, jossa monella alueella joudutaan käymään kipeitä keskusteluja siitä, ovatko ne taloudellisesti tai sosiaalisesti kestäviä toimimaan.

Kaupungistuminen kasvattaa alueiden eroja

Lisäksi hyvinvointialueiden lähtökohtien suuret erot muodostavat MDI:n analyysin mukaan haasteen sote-uudistuksen käytännön toteuttamiselle, ohjaukselle ja jatkuvuudelle pidemmällä aikavälillä.

Myös sote-uudistuksen lakiluonnoksessa todetaan, että hyvinvointialueiden väestörakenteen ja asukastiheydeneroavaisuudet vaikuttavat palvelujen tarpeeseen ja kustannuksiin.

Sairastavuus on keskimääräistä alhaisempaa ja väestö on perusterveempää kuin muualla analyysin vertailussa parhaiten menestyneillä alueilla Uudellamaalla sekä Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla. Tuleva väestönkehitys ja ennen kaikkea muuttoliike vahvistavat näitä alueita entisestään.

Uudellemaalle erityishaasteen aiheuttaa väestön ikääntymisen muutosvauhti ja vieraskielisten kasvu 2020- ja 2030-luvuilla toisin kuin muilla alueilla.

Kaupungistumisen ja keskittymisen takia väestöltään kasvavien ja supistuvien alueiden erot siis pikemminkin lisääntyvät kuin vähentyvät.

Supistuvilla alueilla haasteita tulee taloudellisessa kantokyvyssä ja vakaudessa sekä esimerkiksi osaavan henkilöstön saatavuudessa. Lisäksi sairastavuus voi olla korkeaa ja väestö keskimääräistä iäkkäämpää.

Tilastokeskuksen viime vuoden väestöennusteen perusteella väestö vähenee vuoteen 2040 mennessä 15 hyvinvointialueella, joista viidellä jopa yli kymmenen prosenttia. Ennusteessa väestöpohja kasvaa merkittävästi vain kolmella Uudenmaan hyvinvointialueella ja hieman Pirkanmaalla, Varsinais-Suomessa sekä Keski- ja Itä-Uudellamaalla.

”22 aluetta on haastava lähtökohta”

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakennetta on yritetty uudistaa jo pitkään. Vaikka tavat ovat eronneet eri hallituksilla toisistaan, tavoite hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamisesta on pysynyt mukana.

– Suomi on sillä tavalla erikoinen Pohjoismaa, että meillä alueiden väliset erot ovat aika pysyviä kaikista toimenpiteistä ja poliittisesta tahdosta huolimatta. Erot eivät ole juuri muuttuneet vuosikymmenien aikana mihinkään suuntaan, Aro kertoo.

Uudistusyrityksissä ovat toistuneet myös kysymykset sopivasta sote-alueiden määrästä ja niiden ihanteellisesta koosta palveluiden järjestämisen kannalta.

Tässä sote-uudistuksessa uudet hyvinvointialueet jakautuvat maakuntalähtöisesti lukuun ottamatta Uudenmaan alueen erillisratkaisua. MDI:n analyysissä huomautetaan, että poliittisesti toimivin ratkaisu ei välttämättä ole paras alueellisten olosuhteiden, kantokyvyn tai tulevaisuuden mahdollisuuksien näkökulmasta.

Aron mukaan viimeisen 15 vuoden aikana tutkijoiden ja asiantuntijoiden johdonmukainen viesti on ollut, että alueita pitäisi olla mieluummin vähemmän kuin enemmän verrattuna esimerkiksi tämän hetken maakunta- tai sairaanhoitopiirijakoon.

– Aika usein on päädytty siihen, että 5–12 aluetta on optimi Suomen väestöpohjaan ja -tiheyteen palvelujen järjestämisen ja tuottamisen kannalta. Nyt ollaan 22 alueessa, joka on haastava lähtökohta, koska alueiden erot pelkästään väestön määrässä ovat edelleen aika suuret, Aro sanoo.

– Kun uudet hyvinvointialueet aloittavat, olisi ihanteellista, että ne olisivat lähtökohtaisesti edes suurin piirtein samalla viivalla olosuhteiden, elinvoiman, kantokyvyn ja tulevan kehityksen näkökulmasta.

Hyvinvointialueet jakautuvat neljään ryhmään

MDI vertailee alueanalyysissaan uusia hyvinvointialueita elinvoimaisuuden, kantokyvyn, sairastavuuden ja tulevan väestönkehityksen näkökulmasta.

Tulosten perusteella alueet voidaan jakaa neljään ryppääseen.

Alueiden kärkijoukossa ovat kaikki Uudenmaan hyvinvointialueet ja Helsinki. Uudenmaan erillisratkaisu on analyysin mukaan perusteltu, sillä laaja metropolialue on positiivisesti eriytynyt muun maan hyvinvointialueisiin verrattuna.

Toisen ryppään muodostavat Varsinais-Suomen, Pohjanmaan ja Pirkanmaan hyvinvointialueet, jotka ovat selvästi edellä muita hyvinvointialueita Uudenmaan alueita lukuun ottamatta.

Kolmannessa ryppäässä on seitsemän hyvinvointialuetta Etelä- ja Rannikko-Suomessa: Satakunta, Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Keski-Suomi, Keski-Pohjanmaa ja Pohjois-Pohjanmaa.

Näillä alueilla haasteena ovat lähinnä väestönkehitykseen liittyvät tekijät, mutta aluetaloudet ovat pääosin vahvoja Suomen teollisuuden ja viennin ytimessä.

Muita hyvinvointialueita heikommiksi varsinkin elivoimaisuuden ja sairastavuuden osalta jäävät pääosin Itä- ja Pohjois-Suomen hyvinvointialueet, eli Etelä-Pohjanmaa, Kymenlaakso, Pohjois-Karjala, Lappi, Pohjois-Savo, Etelä-Savo ja Kainuu.

Uusimmat

Näkoislehti

24.11.2020

Fingerpori

comic