Uutiset

Analyysi: Suomessa pitää päättää, kuinka köyhä tässä maassa voi olla ja mitä köyhiltä vaaditaan

Kuinka paljon työttömältä voi vaatia vaivannäköä etuuksien saamiseksi? Ja kuinka suuria tai pieniä etuuksien pitäisi olla työttömille, jotta suomalaiset tulisivat toimeen ja työn tekeminen olisi aina kannattavaa?

Vaikeita kysymyksiä, joihin Suomessa haetaan lähivuosina vastauksia. Keskustelu aktiivimallista on näillä näkymin vain alkusoittoa sille, että koko sosiaaliturva uudistetaan. Nykyinen hallitus on pannut uudistuksen vireille, mutta valmista tuskin tulee nopeasti. Seuraavissa eduskuntavaaleissa on suuren arvokeskustelun paikka.

Niin aktiivimallissa kuin koko sosiaaliturvassa on tehtävä juuri arvovalinta. Kysymys jakaa ihmisiä perinteisen oikeisto-vasemmisto -jaon mukaisesti.

Vasemmalla halutaan yhteiskunnan olevan suuremmassa roolissa, etuuksien suurempia ja saatavissa ilman suurempaa vastikkeellisuutta.

Oikealla korostetaan yksilön vapautta ja vastuuta huolehtia itsestään sekä sitä, että suuremmat etuudet voivat passivoida ihmisiä pysymään pidempään työttöminä. Aktiivimallin kaltaisten ratkaisujen uskotaan kannustavan ihmisiä, eikä kurittavan.

Molempia laitoja yhdistänee se, että nykyjärjestelmää pidetään liian byrokraattisena ja voimia vievänä pienituloisille.

Perusteensa kullakin

Arvovalinta on vaikea tehdä, koska molemmilla näkemyksillä on perusteensa.

Kansalaisaloite ja keskustelu aktiivimallista osoittavat, että työttömiltä vaadittava aktiivisuus huolestuttaa monia. Joillekin aktiivimallin vaatima 18 tunnin työskentely on vaikea hankkia. Ja 4,65 prosentin (noin 32 euroa) leikkaus noin kolmessa kuukaudessa etuuteen olisi iso raha taloudessa, jossa jokaiselle eurolle on jo mietittävä tarkkaan paikkansa.

Nykyhallituksen linjan mukaan koko sosiaaliturvan vastikkeellisuus todennäköisesti kasvaisi. Sen hyvä puoli voisi olla siinä, että se oikeasti voisi aktivoida joitakin työnhakijoita etsimään ahkerammin työ- tai koulutusmahdollisuuksia. Riski on puolestaan siinä, että joillekin suurempi vastikkeellisuus ja pienemmät etuudet tarkoittaisivat arjen vaikeuksien kasvamista. Aina työmahdollisuuksia ei lisäksi ole, vaikka niitä kuinka etsisi.

Suuremmat etuudet tarkoittaisivat sitä, että pienipalkkaisten töiden tekemisen kannattavuus on vaikea ratkaista. Etuudet vaativat myös verorahoja. Esimerkiksi vuonna 2015 sosiaaliturvan kustannukset olivat yli 66 miljardia euroa.

Vaikeita yhtälöitä syntyy myös siitä, että työn perässä muuttaminen esimerkiksi pääkaupunkiseudulle ei varmasti houkuta, jos pikkukunnasta hankitun perheen omakotitalon myyntihinnalla ei saisi pääkaupungista edes pientä asuntoa.

Ei pidä mollata toista

Päätöstä tehtäessä olisi toivottavaa, että siitä pystytään keskustelemaan asiallisesti. Nykyisessä, herkästi pöyristyvässä ilmapiirissä on jo aktiivimallikeskustelussa syyllistetty eri näkemyksiä omaavia hölmöydestä, tahallisesta väärinymmärtämisestä tai muusta pahasta.

Viisaat näkemykset peitetään usein vastapuolen mollaamisen alle, vaikka erityisesti eduskunnassa varmasti ymmärretään, että kyseessä on ideologinen ero. Työttömien parasta yritetään ajaa, mutta eri keinoilla. Juha Sipilän (kesk.) hallituksen tarkoituksena ei ole ”kurittaa työttömiä raippalailla” vaan lisätä työllisyyttä.

Oppositiossa esitetään puolestaan perusteltua huolta siitä, että aktiivimallissa piilee riski, että ainakin joidenkin työttömien elämä vaikeutuu.

Kovempi yritys toisen osapuolen ymmärtämiseen auttaisi tulevien sosiaaliturvapäätösten tekemiseen. Löytyisikö perustulosta yhdistävää ajatusta?

Se, miten köyhyyttä ja pahoinvointia torjutaan, kertoo paljon siitä, minkälainen yhteiskunta Suomi on.

Asiasanat

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti