Uutiset

Andy Warhol neuvoi suunnittelija Timo Sarpanevaa, miten hänestä tulisi miljönääri

Kun suomalaisen muotoilun maailmanmaineeseen 1950- ja 1960-luvuilla nostanut Timo Sarpaneva oli jo maineikas Iittalan lasisuunnittelija, hän työskenteli myös muiden tehtaiden kanssa.

Sarpanevan Tampellalle suunnittelemista Ambiente-kankaista tuli suosittuja 1960-luvun lopulla. Liukuvärjätyt kankaat saivat alkunsa, kun porilainen W. Rosenlew & Co:n paperitehdas tilasi vuonna 1965 Sarpanevalta hyllypapereita. Sarpaneva kävi Porin-tehtaalla ja näki siellä koneen, joka oli mennyt rikki ja teki sotkuista painokuviota.

-Sarpanevasta sotku oli mielenkiintoisinta, ja hän sanoi, että rikkokaa painokonetta vähän lisää, kertoo Helsingin Designmuseon Sarpaneva-näyttelyn kuraattori Harry Kivilinna.

Niin tehtiin, ja saatiin epämääräisesti raidoitettu Ambiente-paperi. Tampellan Lapinniemen tehdas Tampereella halusi alkaa tehdä Ambientea painokankaana. Painokoneen valsseihin liitettiin liikuteltava kisko, johon kiinnitettiin värisuuttimia. Painon aikana värejä voitiin vaihdella konetta pysäyttämättä. Näin saatiin aikaan psykedeeliset kuviot.

Sarpaneva kertoi 2000-luvun alussa Kivilinnalle, että amerikkalainen poptaiteen ikoni Andy Warhol oli ehdottanut, että Sarpaneva pingottaisi Ambiente-kankaat kiilakehyksiin ja myisi ne taideteoksina.

-Niin sinusta tulisi miljönääri, oli Warhol sanonut.

Sarpaneva oli tavannut Warholin vuonna 1969, kun oli päättänyt lähteä legendaariseen hippiliikkeen musiikkifestivaaliin Woodstockiin, Yhdysvaltoihin.

Suurista viinilaseista kehiteltiin Festivo-kynttiläjalat

Useasta suomalaiskodista tutut Festivo-kynttiläjalat taas saivat alkunsa viinilasista. Sarpanevan ystäväpiiri piti joululounaita Helsingin maineikkaassa Savoyssa. Sarpaneva sanoi, että hän tuo seuraavan kerran omat viinilasit, kun Savoyn lasit ovat niin pieniä.

-Hän teetti tehtaalla pienen sarjan laseja, joissa oli röpelö jalka. Tehtaalla ylihyttimestari sanoi, että pitäisikö kokeilla samasta mallista kynttilänjalkaa. Ne tehtiin Iittalan omistavan Ahlströmin johtokunnan jäsenille.

Sarpanevan lähin työtoveri, ylihyttimestari Reino Löflund sanoi, että näitä ei tehdä sitten yhtään enempää, kun ne oli niin hankala tehdä.

-Tekniikkaa muutettiin vähän ja nyt Festivo-kynttilänjalkoja on tehty 15 miljoonaa kappaletta.

Asiasanat

Uusimmat