Uutiset Helsinki

Antti Kaikkonen: Soten kaatuminen ei keskustan vika – Sipilän “kova, raju, iso” päätös on Kaikkosen mukaan oikea, vaikka aluksi ei tuntunut siltä

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen kutsuu eduskuntapuolueet koolle ensi viikolle. Tarkoitus on pohtia soten tulevaisuutta. Kaikkonen ei suostunut ottamaan kantaa pääministeri Sipilän jatkoon keskustan puheenjohtajana.
Antti Kaikkonen sanoo antavansa hallitukselle arvosanaksi 8, vaikka sote kaatui. Kuva: Mauri Ratilainen Com.Pic- Kuvatoimisto 0400-461764
Antti Kaikkonen sanoo antavansa hallitukselle arvosanaksi 8, vaikka sote kaatui. Kuva: Mauri Ratilainen Com.Pic- Kuvatoimisto 0400-461764

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoo, että keskustan eduskuntaryhmää on turha syytää soten kaatumisesta.

– Keskustan eduskuntaryhmään se ei kaatunut. Varmasti on niin, että oli erilaisia, varsinkin perustuslakiin liittyvä ongelmia ja aika loppui kesken, Kaikkonen sanoo.

Kaikkonen kuuli tänä aamuna Sipilän päätöksestä jättää hallituksen eropyyntö tasavallan presidentille.

– Nyt kun asiaa on ehtinyt hetken pureskella, Sipilän ratkaisu – kova, raju, iso ratkaisu – on mielestäni oikea ratkaisu.

Kaikkonen myöntää, että ratkaisu ei tuntunut välttämättä oikealta aluksi, kun hän siitä kuuli.

Hänen mukaansa keskustan eduskuntaryhmä pitää eropyyntöä perusteltuna.

– Sote- ja maakuntauudistus on ollut hallituksen isoin uudistus, ja koska siinä ei onnistuttu, on eropyyntö perusteltu.

– Ymmärrämme sen, hyväksymme sen. Mielestämme pääministeri Sipilä osoitti suoraselkäistä vastuunkantoa.

Kaikkonen ei ottanut kantaa Sipilän jatkamiseen Keskustan puheenjohtajana.

– Siitä päättää puoluekokous.

Eduskunpuolueet koolle ensi viikolla

Kaikkonen kertoo kutsuvansa eduskuntapuolueet koolle pohtimaan sotea.

– Kutsun ryhmät koolle todennäköisesti jo ensi viikolle. Kerron ehdotukseni etenemisestä huomenna lauantaina, Kaikkonen sanoo.

Kaikkonen painottaa, että tarve uudistukselle säilyy. Siitä on hänen mukaansa yksimielisyys kaikkien puolueiden kesken.

Eduskunnan on Kaikkosen mukaan perusteltua jatkaa muiden lakien käsittelyä.

– Eritoten tiedustelulakien käsittelyä on tärkeää jatkaa, Kaikkonen sanoo.

Sipilän hallitus jatkaa toimitusministeristönä.

Se tarkoittaa sitä, että poliittisia päätöksiä se ei enää tee, vaan hoitaa päivänpäällisiä, juoksevia asioita.

 

Korjattu 8.3.2019 klo 15:53.

Keskustan puheenjohtajasta päättää puoluekokous, ei puoluevaltuusto.

Uusimmat