Uutiset

Antti Rinne paheksuu sote-valiokunnan kantelua, joka kohdistuu valiokunnan puheenjohtajaan Krista Kiuruun

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan keskustalaiset jäsenet sekä sinisten Vesa-Matti Saarakkala ovat tehneet puheenjohtaja Krista Kiurun (sd.) toiminnasta kantelun puhemiesneuvostolle.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Kantelun allekirjoittajat ovat huolissaan valiokunnan toimintakyvystä. Heidän mukaansa Kiuru on puheenjohtajana viivyttänyt valiokunnan työtä ja estänyt neljästi äänestyksen valiokunnan aikatauluista, asiantuntijakuulemisista tai keskustelun jatkamisesta.

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne paheksuu valiokunnan keskustalaisten käytöstä ja hyökkäystä Krista Kiurua vastaan. Kiurulla on Rinteen täysi tuki.

-Keskustalla tuntuu olevan gallup-paniikki. Kantelu on käsittämätöntä hyökkäystä yhtä ihmistä kohtaan, Rinne sanoo Lännen Medialle.

Hän muistuttaa, että sote-uudistuksessa on kyse isosta, monimutkaisesta asiasta, jonka käsittelykin on monimutkaista ja aikaa vievää.

Rinteen mukaan kyse on keskustan poliittisesta pelistä tuoreiden gallup-tulosten jälkeen.

Rinne kääntää katseen Heikkiseen

Rinne huomauttaa, että hän ei pidä valiokunnan varapuheenjohtajan Hannakaisa Heikkisen (kesk.) toiminnasta. Rinne on puhunut Heikkisen käytöksestä muun muassa pääministeri Juha Sipilän kanssa.

-Heikkisen käytös ei sovi eduskuntaan.

Rinne viittaa kevään aikana uutisoituihin tapahtumiin eduskunnassa. Niiden mukaan Heikkinen on muun muassa elehtinyt opposition kutsumien asiantuntijoiden puheenvuorojen aikana.

Heikkinen vetoaa aikapulaan

Hannakaisa Heikkinen vastaa syytöksiin sanomalla, että lukuisten asiantuntijoiden kuulemiset ovat vieneet leijonanosan valiokunnan ajasta.

Hän kuitenkin sanoo, että vaikka häntä itseään kohtaan on hyökätty usein, niin kantelussa ei ole kyse henkilökohtaisesta hyökkäyksestä Kiurua vastaan.

-Emme kohdista kantelua henkilöön, vaan puheenjohtajan toimintatapaan valiokunnassa, Heikkinen sanoo.

Hän lisää, että kantelu on poikkeuksellinen tapa puuttua työskentelyyn, eikä siihen ryhdytä vähin perustein.

Heikkinen ei usko, että sote etenee syksyllä. Hän huomauttaa, että edessä on budjetin teko ja lukuisat lakiehdotukset, jotka pitäisi ehtiä myös tekemään.

-Kyse on meidän hätähuudostamme. Toivomme, että eduskunnan puheenjohtajisto löytää keinon asian ratkaisemiseksi.

Lännen Media ei tavoittanut Krista Kiurua kommentoimaan kantelua.

-Krista on tällä hetkellä lentokoneessa enkä usko, että hän enää tänään vastaa puhelimeensa, Antti Rinne toteaa.

Asiasanat

Uusimmat