Uutiset

Apteekkarit ehdottavat lääkealea

Apteekkarit ovat valmiita lisäämään apteekkien välistä kilpailua Suomessa.

Apteekkariliitto julkisti torstaina omat esityksensä apteekkijärjestelmän uudistamiseksi ja kilpailun lisäämiseksi.

Liitto ei innostu apteekkilupasääntelystä luopumisesta, mutta sen mielestä apteekkilupien määrää voitaisiin lisätä tuntuvasti.

– Ajatuksemme on, että määrän lisäys voisi olla ihan reipas. Kuitenkin niin, että apteekkien lääkevaraston koosta pidetään huolta. Jos apteekkitiheys kasvaa huimasti, käy herkästi niin, että lääkevarastot pienenevät ja toimitusvarmuus heikkenee, sanoo Apteekkariliiton toimitusjohtaja Merja Hirvonen.

Liiton mukaan apteekkien määrän lisäys onnistuisi muun muassa helpottamalla sivuapteekkien perustamista.

Se sallisikin pienimuotoisen ketjuuntumisen eli useamman sivuapteekin perustamisen esimerkiksi Tanskan mallin mukaisesti.

– Tanska on toki maantieteellisesti kovin erilainen maa kuin Suomi, mutta siellä sivuapteekin voi perustaa 75 kilometrin päähän ja yhdellä apteekkarilla voi olla korkeintaan kahdeksan apteekkia.

Liitto mahdollistaisi sivuapteekin avaamisen myös sairaalan yhteyteen.

Apteekkariliitto ehdottaa myös hintakilpailun kokeilemista reseptivapailla lääkkeillä.

Itsehoitolääkkeiden alennukset kiellettiin Suomessa vuonna 2003, koska niiden katsottiin kannustavan tarpeettomaan lääkkeiden käyttöön.

Nyt apteekkarit haluaisivat palauttaa mahdollisuuden myydä itsehoitolääkkeitä valtion hintalautakunnan määrittämiä lääketaksoja edullisemmilla hinnoilla.

– Olisimme valmiita tätä varovaisesti kokeilemaan. Tällöin jokainen apteekkari harkitsisi hinnan muodostuksen itse, Hirvonen sanoo.

Apteekkari Kristiina Bäckman-Vatanen hämeenlinnalaisesta Aulangon apteekista suhtautuu ajatukseen reseptivapaiden lääkkeiden hinta-alesta pienellä varauksella. Hänen mukaansa lääkkeitä myydään tarpeeseen, eikä apteekin tavoitteena ole lisätä niiden kulutusta.

– Missään tapauksessa en hyväksyisi jatkuvaa alennuskampanjaa, jolla houkuteltaisiin asiakkaita. Se ei olisi ammattietiikkani mukaista. Mutta en vastusta ajatusta, kunhan lääkehoidollinen ote säilyy. Jos hinnat vapautettaisiin, varmaan lähtisin kokeilemaan jotain pientä kampanjaa, Bäckman-Vatanen pohtii.

Hän pitää Apteekkariliiton muitakin esityksiä kehityskelpoisina.

– Sijainnin määrittely on minusta jatkossakin tärkeää. Jos se olisi aivan vapaata, kaikki haluaisivat isojen markettien yhteyteen, jolloin maaseutu, mutta myös lähiöt saattaisivat jäädä kokonaan ilman apteekkia. Sivuapteekkimahdollisuudella voitaisiin ehkä parantaa palveluja.

Lupien lisäämisen ja itsehoitolääkkeiden hintakilpailun lisäksi Apteekkariliitto uudistaisi reseptilääkkeiden lääketaksoja. Tällä hetkellä apteekin katteen osuus hinnasta on sitä isompi, mitä kalliimpi lääke on. Liitto haluaisi vähentää katteen riippuvuutta lääkkeen hinnasta.

Lisäksi se mahdollistaisi sairaanhoitajien palvelut ja esimerkiksi influenssarokotusten antamisen apteekeissa.

 

Kantoja sorvataan eri puolueissa
Nykyisin apteekkien määrästä ja sijainnista päättää Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea.Apteekkikilpailun lisääminen kiinnostaa monia poliitikkoja.Kansanedustaja Antero Vartia (vihr.) kerää parhaillaan nimiä lakialoitteeseensa, joka poistaisi määräsääntelyn ja vapauttaisi lääkkeiden hinnat kilpailulle. Koossa on tällä hetkellä 30 nimeä.Myös kokoomuksen eduskuntaryhmässä on ollut halua sääntelystä luopumiseen. Ainakin kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok.) on kannattanut ajatusta.Keskustan eduskuntaryhmä on nimennyt apteekkitoimintaan ja lääkehuoltoon paneutuvan työryhmän, joka määrittelee kantansa uudistuksiin vuoden loppuun mennessä.Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (ps.) on ilmoittanut, ettei hän ole avaamassa apteekkialaa kilpailulle tällä hallituskaudella. Hänen mukaansa nykyinen järjestelmä takaa alueellisen kattavuuden.

Asiasanat

Uusimmat