Uutiset

Arkkiatri ei yllättynyt nuorten hoitotarpeen rajusta kasvusta – "Kouluihin tarvitaan lisää yhdessä tekemistä ja taideterapiaa"

Arkkiatri Risto Pelkonen ei ole yllättynyt sairaanhoitopiirien viestistä, jonka mukaan nuorten määrä psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa on lisääntynyt rajusti viime vuosina.

-Tämmöisiä viestejä on tullut, ja se tuntuu surulliselta, Suomen lääkärikunnan vanhin kommentoi Lännen Medialle.

-On kuitenkin hyvä asia, että nuoret pääsevät hoitoon ja saavat hoitoa.

Lännen Media uutisoi kasvaneista luvuista tiistaina. Pelkonen oli haastatteluhetkellä matkalla Lääkäripäiville Ouluun.

-En ole psykiatri, mutta näen, että syynä on tämä levoton elämä, jossa nuoret eivät nuku ja ovat sekaisin somen kanssa. Perheet eivät voi hyvin, jolloin lapset eivät saa eväitä, joilla pärjäisivät nuoruuden kovemmissa paikoissa.

Arkkiatri laittaa paljon toivoa koulujen varaan.

Hänen mukaansa kouluissa pitäisi nykyistä enemmän keskittyä siihen, että oppilaat oppisivat elämään yhdessä ja oppisivat hyväksymään erilaisuutta.

-Terve itsetunto syntyy yhdessä toisten kanssa. Kaikkien perheiden voimat eivät riitä tähän, joten vastuu on koululaitoksella.

Arkkiatri keskittyisi kouluissa nykyistä enemmän yhdessä elämiseen, taideterapiaan ja yhteisöllisyyteen.

-Jotta opitaan hyväksymään erilaisuutta.

Sitten hän muistuttaa jälleen niistä kahdesta, paljon puhutusta ohjeesta nuorille ja perheille:

-Nuoret aikaisin nukkumaan ja yhteiset ateriahetket kunniaan!

Pelkonen huomauttaa, että vaikka nuoren hoitoon pääsy on tärkeää, niin vielä tärkeämpää on, ettei ongelmia pääse edes syntymään.

Jotta ongelmia ei pääsisi edes syntymään, Pelkonen huolehtisi siitä, että perheiden mahdollisuuksia kasvattaa lapsia lisättäisiin yhteiskunnassa.

-Mahdollisuuksia lisätään niin, että vanhemmat otetaan koulun yhteistyöhön mukaan ja että kuraattorit ja opettajat löytävät riskissä olevat lapset.

Arkkiatri pitää Espoon matalan kynnyksen kokeilua hyvänä panostamisena nuoriin.

Espoossa kokeiltiin viime vuonna aivan uudenlaista masennuksen hoitoa, joka vietiin suoraan kouluihin.

Yli 60 yläkoulujen työntekijää koulutettiin antamaan nuorille käytännönläheistä ja lyhytkestoista terapiaa. Tulokset olivat positiivisia.

Asiasanat

Uusimmat