Uutiset

Armenian mielenosoitukset jatkuvat yhä – väliaikainen pääministeri ehdotti uusia vaaleja

Poliisit vahvistivat joukkojaan Armenian pääkaupungin Jerevanin keskustassa keskiviikkona, kun kymmenet tuhannet ihmiset osoittivat edelleen mieltään vallassa olevaa poliittista eliittiä vastaan. Väliaikainen pääministeri ehdotti uusia parlamenttivaaleja poliittisen kriisin vuoksi.

Monet protestoijat, joista monet olivat nuoria, pitelivät käsisään kuvia hallituksen virkamiehistä. Kuvien kasvojen päälle oli maalattu punainen risti.

Reutersin paikalla olevien toimittajien mukaan väkijoukko puhkesi buuaushuutoihin, kun vanhemmat vallassa olevan tasavaltapuolueen jäsenet nähtiin lähistöllä.

-Menkää kotiin, olette häpeäksi!, mielenosoittajat huutivat.

Toistaiseksi protestit ovat olleet rauhanomaisia. Myllerrys uhkaa kuitenkin horjuttaa Armeniaa, joka on Venäjän naapuri räjähdysherkällä alueella. Moskova tarkkailee tilannetta herkeämättä. Sillä on Armeniassa kaksi sotilastukikohtaa.

Hallituksen vastaiset mielenosoitukset ovat kestäneet jo viikon. Raivon kohteena on ollut erityisesti maan pääministeri Serž Sargsjan. Sargsjan toimi maan presidenttinä kymmenen vuotta. Hänen presidenttikautensa päättyi viime viikon maanantaina, mutta jo seuraavana päivänä maan parlamentti valitsi hänet maan pääministeriksi. Mielenosoitukset ovat jatkuneet siitä asti. Myös sadat Armenian armeijan sotilaat olivat maanantaina liittyneet mielenosoituksiin. Maanantaina Sargsjan ilmoitti eroavansa.

Oppositiojohtaja Nikol Pašinjanin johtamat mielenosoittajat syyttivät Sargsjan tarrautuneen valtaan. Väkijoukot ottivat eroilmoituksen vastaan hurraten.

Pašinjanin oli tänään määrä neuvotella väliaikaisen pääministerin Karen Karapetianin kanssa seuraavista askelista. Neuvottelut kuitenkin peruutettiin, kun osapuolet epäonnistuivat sopimaan asialistasta. Myöhään tiistaina Pašinjan julisti olevansa “kansan” ehdokas pääministeriksi.

Keskiviikkona Karapetian ehdotti ennenaikaisia parlamenttivaaleja. Vaalien tarkoitus olisi testata Pašinjanin suosiota ja hänen mahdollista sopivuuttaan pääministerin tehtäviin. Karapetian on entinen pääministeri ja Sargsjan liittolainen.

-Mitä “kansan ehdokas” edes tarkoittaa?, kysyi Karapetian tiedotustilaisuudessa.

-En tiedä yhtäkään toista maata, missä pääministeri olisi valittu tällä tavoin. Sitä varten vaalit ovat. Jos Pašinjan on ihmisten valinta, tarkoittaa se sitä, että ihmisten tulee valita hänet, sanoi Karapetian.

Karapetian lisäsi, että maan kolme miljoonaa ihmistä ja maan talous saattavat kärsiä, jos kriisi jatkuu. Hän ei sanonut, milloin uudet vaalit pidetään.

Presidentti Armen Sarkissian on myös sanonut aloittavansa neuvottelut kriisin ratkaisemiseksi.

-Aloitan konsultaatiot parlamentin ja opposition jäsenten kanssa keskustellaksemme tilanteesta, johon olemme päätyneet sekä mahdollisesta tiestä ulos, kertoi Sarkissian lausunnossa.

Vaikka tuhannet ihmiset ovat vallanneet kadut ja mellakoineet Pašinjanin tukena, tukee Pašinjanaa vain noin kahdeksan prosenttia parlamentin jäsenistä.

Siitä huolimatta toiseksi suurin parlamentti puolue sanoi keskiviikkona, että se liittyy protestiliikkeeseen ja kehotti myös tukijoitaan siirtymään kaduille.

Asiasanat