Uutiset

Asiakassetelit myös erikoissairaanhoitoon

Hallituksen sote-neuvottelijat pääsivät keskiviikkona sopuun valinnanvapauslakiin liittyvistä kiemuroista. Seuraavaksi hallituksen eduskuntaryhmät hyväksyvät tai hylkäävät syntyneen sopuratkaisun.

Kovimpana kiistakysymyksenä on vaikuttanut olevan se, miten asiakasseteleitä annetaan erikoissairaanhoidon palveluihin, kuten kirurgiaan. Asiakassetelin avulla suomalainen voi hankkia palvelunsa tuottajan koko maan alueelta, kunhan tuottaja on viranomaisten hyväksymä.

-Maakunnille tulee velvoite myöntää asiakasseteleitä niille asetettavien kriteereiden mukaan. Asiakasseteleitä käytetään erityisesti perustasolla, mutta myös erikoissairaanhoidossa, kertoo kokoomuksen sote-neuvottelija, sisäministeri Paula Risikko Lännen Medialle.

Aiemmin tällä viikolla Suomen Kirurgiyhdistys esitti huolensa siitä, että asiakassetelin laajentuminen erikoissairaanhoitoon veisi erityisosaajat julkisesta erikoissairaanhoidosta yksityisille, ja julkinen päivystysjärjestelmä romuttuisi.

Risikko toppuuttelee huolta. Asiakasseteleitä ei saa näillä näkymin kovin laajasti käyttää erikoissairaanhoidossa.

-Kaikki ovat sitä mieltä, ettei päivystystä saa romuttaa. Lakiin tehdään kirjaukset, joissa otetaan huomioon riskit päivystykselle. Asiakasseteleille on tulossa omat kriteerinsä. Seteleitä ei saa pelkästään tepastelemalla sote-keskukseen, Risikko sanoo.

Valinnanvapauslain yksityiskohtien pitäisi tulla julkisuuteen, kun eduskuntaryhmät ovat niitä käsitelleet.

Asiantuntijat ovat olleet yhä huolissaan siitä, miten valinnanvapaus vaikuttaa palveluihin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Juhani Eskola sanoo ymmärtävänsä kirurgien huolta.

-Ymmärrämme hyvin huolet esimerkiksi päivystyksestä. Olemme olleet samoilla linjoilla. Yhden alan näkemys on kuitenkin vain osa kokonaisuudesta, jossa tulee todennäköisesti olemaan niin hyvää kuin huonoa. Seuraamme, mitä hallitus päättää, Eskola pohtii.

Risikko puolustaa valinnanvapautta sillä, että se auttaisi ihmisiä pääsemään nopeammin perustason palveluihin.

-Perustasolle tarvitaan enemmän toimijoita, jotta palvelut eivät keskity. Valinnanvapaus on potilaan etu, hän perustelee.

Valinnanvapaus on kiristänyt edelleen myös hallitusyhteistyötä. Keskustan kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen avautui keskiviikkona neuvotteluista Facebookissa hyvin turhautuneena.

-Kokoomus ei kuuntele ketään, ei terveydenhuollon asiantuntijoita, ei perustuslain asiantuntijoita eikä virkavastuussa lakia valmistelevia virkamiehiä. Neuvottelut ovat pelkkää farssia, Heikkinen manasi.

Risikon mukaan neuvottelut sujuivat tavanomaisesti.

-Olen ollut monissa neuvotteluissa eikä tässä ollut sen kummempaa. Henkilöt, jotka eivät tiedä, missä mennään, ovat voineet suuttua. Yksityiskohdat toki puhuttivat, jotta kaikki tietävät, mitä on yhdessä sovittu, Risikko sanoo.

Asiasanat

Uusimmat