Uutiset

Australia aikoo rakentaa ydinsukellusveneitä yhteistyössä Yhdysvaltojen ja Britannian kanssa – "Maailmastamme on tulossa monimutkaisempi"

Australian ja Yhdysvaltojen suhteet Kiinan kanssa ovat viime vuosina kiristyneet.
Australian sukellusvenepäätös harmitti Ranskaa, sillä Ranska oli aiemmin sopinut myyvänsä Australialle 12 tavanomaista sukellusvenettä kymmenillä miljardeilla euroilla. Lehtikuva/ / AFP Brendan Esposito

Australia aikoo rakentaa ydinsukellusveneitä yhteistyössä Yhdysvaltojen ja Britannian kanssa. Australian pääministeri Scott Morrison kertoi asiasta Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin ja Britannian pääministerin Boris Johnsonin kanssa pidetyn videokonferenssin yhteydessä.

Maiden johtajat kertoivat, että sukellusveneiden ei ole tarkoitus kuljettaa ydinaseita. Ne toimivat ydinvoimalla. Ydinsukellusveneet on määrä rakentaa Etelä-Australian Adelaidessa.

Australia on viime aikoina lisännyt puolustusmenojaan Kiinan vahvistuessa. Yhdysvaltalaiskanava CNN:n mukaan viranomaiset kuitenkin pitäytyivät ennen ilmoitusta kannassaan, että sopimuksessa ei olisi kyse erityisesti Kiinasta. Kuitenkin niin Australian kuin Yhdysvaltojen suhteet Kiinan kanssa viime vuosina ovat lähinnä kiristyneet.

–  Maailmastamme on tulossa monimutkaisempi, erityisesti täällä alueellamme, Intian valtameren ja Tyynenmeren alueella, Morrison sanoi Australian yleisradioyhtiön ABC:n mukaan.

Presidentti Biden näkee CNN:n mukaan kolmenvälinen sopimuksen syventävän maiden välistä yhteistyötä. Uutta yhteistyötä kutsutaan termillä AUKUS.

Ranska harmistui

Australian sukellusvenepäätös harmitti Ranskaa, sillä Ranska oli aiemmin sopinut myyvänsä Australialle 12 tavanomaista sukellusvenettä kymmenillä miljardeilla euroilla. Diili oli kuitenkin ollut vuosia jumissa muun muassa Australian sisäpolitiikan kiemuroiden takia, ja lopulta Australia vaihtoi suunnitelmiaan ja päättikin rakentaa uudet sukellusveneet yhteistyössä Yhdysvaltojen kanssa. Morrison kertoi torstaina, että suunnitelmat ranskalaissukellusveneiden hankkimisesta on nyt haudattu.

Ranskan hallitus kuvaili Australian ratkaisua valitettavaksi.

–  Tämä päätös on vastoin sen yhteistyön kirjainta ja henkeä, joka vallitsi Ranskan ja Australian välillä, Ranskan ulkoministeriö sanoi, ja moitti Yhdysvaltoja Ranskan sulkemisesta pois Intian valtameren ja Tyynenmeren alueelta.

Biden ennakoi Ranskan pahastuksen ja sanoi puheenvuorossaan Ranskan olevan keskeinen kumppani ja liittolainen alueen turvallisuuden varmistamisessa.

Uusi-Seelanti ei päästä Australian sukellusveneitä vesilleen

Uusi-Seelanti ilmoitti tuoreeltaan, että naapurimaa Australian ydinsukellusveneet eivät ole tervetulleita sen aluevesille. Uudella-Seelannilla on vuodesta 1985 ollut voimassa porttikielto ydinkäyttöisille tai ydinaseita kantaville aluksille, ja pääministeri Jacinda Ardernin mukaan tästä linjauksesta ei luovuta.

Uuden-Seelannin kielto oli aikanaan seurausta Ranskan tekemistä ydinkokeista Tyynellämerellä, ja johti myös pitkäaikaiseen hankaukseen keskeisen liittolaisen Yhdysvaltojen kanssa, sillä sen myötä Yhdysvallat ei voinut tuoda sotalaivojaan Uuteen-Seelantiin.

Ardern kertoi Morrisonin kertoneen hänelle etukäteen Australian päätöksestä. Hän sanoi AUKUSin keskittyvän ensisijaisesti puolustusteknologiaan, ja totesi ettei se vaikuta Yhdysvaltojen, Britannian, Kanadan, Australian ja Uuden-Seelannin väliseen Five Eyes -tiedusteluliittoumaan.

–  Tämä järjestely ei muuta millään tavalla turvallisuus- ja tiedustelusiteitämme näihin kolmeen maahan tai Kanadaan, Ardern sanoi.

Ydinvoima kiistanalaista Australiassa

Australiassa hallituksen päätös aiheuttanee keskustelua, sillä ydinvoima on maassa erittäin kiistanalaista, ja sen käyttö kiellettiin vuonna 1998. Australia on yksi maailman suurimpia kivihiiltä tuottavia maita ja kivihiili on sen suurimpia vientituotteita.

Morrison sanoi ABC:n mukaan että Australia ei ole aikeissa luoda ydinaseita tai luoda ydinenergiatuotantoa.

Pääministeri Johnson vakuutti, että sopimus ei riko ydinaseiden leviämisen vastaisia sopimuksia.

Uusimmat

Fingerpori

comic